– Kuka täällä on lukenut tämän DCA-sopimuksen?
Useita käsiä taisi nousta Turun Rauhanpuolustajien ja Ei-tukikohtiaverkoston järjestämässä keskustelutilaisuudessa 3.2.
– No hyvä ettei asia ole ihan uusi, totesi kysymyksen esittäjä, Turun yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen.
Tilaisuuden alustuksista on olemassa videotallenne Youtubessa, jonka päätin katsella alusta loppuun. En pettynyt.
Outi Korhosen lisäksi keskustelua alustivat hienosti myös vasemmistopoliitikko Johannes Yrttiaho sekä turvallisuuspoliittinen asiantuntija Antero Eerola.
Luulimme lukeneemme Suomen ja Yhdysvaltain DCA-sopimuksen. Outi Korhonen oli kuitenkin lukenut sen tarkemmin:
– DCA-sopimuksessa on 25 artiklaa, jotka koskevat oikeusvaikutuksia. Ne sisältävät hirveesti velvollisuuksia Suomelle mutta vain kolme kohtaa missä Yhdysvallat antaa jotain vastineeksi.
– Kun juristi lukee tämän rupeaa miettimään, mitä se konkreettisesti on? Mitä Yhdysvallat antaa meille? Mitä Yhdysvaltojen antama komponentti on?
– 21 artiklassa Yhdysvallat sitoutuu toteuttamaan asianmukaisia toimenpiteitä sen estämiseksi, että tullitta ja tarkastuksitta Suomeen tuotuja tavaroita ei päätyisi mustaan pörssiin. Sinänsä hyvä asia.
– Yhdysvallat kunnioittaa Suomen ympäristö-, terveys- ja turvallisuuslainsäädäntöä. Myöskin hyvä juttu mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa?
– Kolmanneksi, kun Suomi käsittelee Yhdysvaltojen joukoilta jääneet vaaralliset jätteet kansainvälisten normien mukaisesti, Yhdysvaltojen joukot antavat tarvittavat tiedot, että Suomi voi näitä velvoitteita noudattaa. Eli kerrotaan mitä myrkkyjä siellä on.
– Tältä pohjalta kun ajattelee niin tässä ei todellakaan ole tasapainossa mitä etuoikeuksia annetaan ja mitä saadaan.
Professori Korhosen johtopäätös:
– Oikeudellinen analyysi tästä sopimuksesta on sellainen, että tämä ei ole juridinen sopimus. Se ei menisi tuomioistuimessa läpi, jos sen käsittely tuomioistuimessa sallittaisiin. Ja sitten se asia, että missä oikeusjärjestelmässä tätä sopimusta juridisesti arvioidaan? Suomen, Yhdysvaltain , molempien vaiko kansainvälisen lainsäädännön alaisuudessa? Tämä jättää sen tavallaan epämääräiseksi että minkälainen sopimus tämä ylipäänsä on.
Korhonen toi esiin monia sopimuspaperissa olevia juridisia ongelmakohtia, joiden vaikutuksetkin voivat muodostua ongelmiksi.
– Kun rikosoikeudellinen tuomiovalta käytännössä luovutetaan lähes täysin amerikkalaisten sotilaiden ja heidän perheenjäseniensä osalta pois asemavaltiolta (tässä tapauksessa Suomelta) niin hyvin pieni osa vakavistakaan rikoksista tulee ikinä käsittelyyn asemavaltiossa.
Tästä Outi Korhonen antoi esimerkin Koreasta, jossa on viime vuosina todettu että alle 19% ilmoitetuista amerikkalaissotilaiden rikoksista tulee koskaan käsittelyyn. Niistäkin rikoksista , jotka tulevat käsittelyyn, noin 70% vapautetaan. Tilastoja on vaikea löytää rikollisuudesta Yhdysvaltalaisten tukikohtajoukkojen keskuudessa mutta Yhdysvaltojen omat kylmän sodan aikaiset tutkimukset osoittivat sen olevan ”aika laajamittaista”.
Ympäristöoikeudelliset kysymykset saattavat kuitenkin olla merkittävämpiä kuin rikosoikeudelliset kysymykset, Korhonen arvioi. Jos paikallisasukkaat kärsivät DCA-sopimuksessa mainittujen ”sovittujen alueiden” aiheuttamista ympäristöhaitoista ja he haluavat esim. vähentää joukkojen määrää ja rakennustoimia kyseisillä alueilla, heillä tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa asiaan.
Ainoastaan Saksa (maa jossa Yhdysvalloilla on lukuisia sotilastukikohtia) on toistaiseksi onnistunut nostamaan kanteita ja saanut Yhdysvallat osallistumaan oikeudenkäynteihin hylättyjen tukikohtien jättämistä valtavista ympäristötuhoista.
Suomen ja Yhdysvaltojen DCA-sopimuksen viimeisissä pykälissä laillisuusvalvonta pyritään kuitenkin estämään.
– Nyt on aika saada ne pykälät sopimukseen loppuosiin , missä ne normaalisti olisivat, jos tämä olisi normaali kansainvälinen sopimus, mitä se tietenkään ei ole, Korhonen totesi.
– USA:n joukoille annetaan yksinomainen pääsy- ja käyttöoikeus sovittuihin tiloihin ja sovituille alueille. Ja tarvittaessa myös niiden lähiympäristöön ja tilapäisesti myös yksityisiin tiloihin ja kuntien omistamille alueille mukaan lukien tiet, satamat ja lentopaikat sekä yleisille alueille jos ne on Suomen paikallisten viranomaisten omistamia. Eli aika laajasti on määritelty minne voidaan mennä!
– Puolustuskalustoa, tarvikkeita ja materiaalia sijoitetaan ennakolta sovittuihin tiloihin ja niitä voidaan sijoittaa myös muihin paikkohin.
– Kun Yhdysvallat ei enää tarvitse näitä alueita tai tiloja tai rakennelmia niin se luovuttaa ne Suomelle, edellyttäen että Yhdysvalloille ei aiheudu tästä kuluja. Jos kuitenkin niillä on jäännösarvoa niin Suomen tulee niistä maksaa.
– sotilashenkilöiden ja perheenjäsenten autojen rekisterikilpien oltava sellaiset, ettei niitä voi erottaa suomalaisista. (Korhonen kertoi, että Japanissa niitä on voitu erottaa ja siten paljastaa rikollista toimintaa.)
– Oikeusjutut raukeavat ellei käsitellä vuoden sisällä ( Suomen tunnetusti pitkät oikeusprosessit siis takaavat että raukeavat.)
– Yhdysvallat voi käyttää omia sotilaspoliisiyksiköitä alueittensa lähellä. Koska tässä on kyse perusoikeuksista ja ihmisoikeuksista pitäisi olla täsmällisesti määritelty mikä on lähellä.
– Suomi antaa mittavia vero- ja tullivapauksia , ALV-vapaus mukaan luettuna.
– Suomi antaa taloudellisesti merkittäviä vesi-, sähkö- ja muita yleishyödyllisiä palveluita maksutta
Outi Korhosen toinen johtopäätös:
Kuten 29 artikkelista (Täytäntöön pano ja riidat) käy ilmi, kukaan ei valvo oikeutta. Toimeenpanon ja lainsäädännön ja siten tuomiovallan välinen vallanjako-oppi ei toteudu kun sanotaan että riidat alistetaan toimeenpanijoiden (eikä siis tuomioistuinten) ratkaistaviksi. Kumpi toimeenpanijoista sitten on vahvempi ?
– Tämä on toinen syy miksi tämä ei ole varsinainen sopimus, vaan yksipuolinen sitoumus vahvemmalle vallalle, jolle annetaan etuoikeuksia ja joka antaa aika yleisluontoisen turvallisuusyhteistyölupauksen.
Pitäisi ainakin penätä: mitä saamme vastineeksi jos tällaisia myönnytyksiä tehdään?
Jos Suomen päättäjät eivät ole tyytyväisiä siihen mitä oletettiin saavamme niin sitten tulisi vaatia mahdollisuutta neuvotella muutoksista ja irtisanoa tämä sopimus.
*
Johannes Yrttiaho muistutti alustuksessaan Suomen ja Yhdysvaltoinen isäntämaasopimuksesta (2016) ja totesi muun muassa:
– DCA-sopimus oli Yhdysvaltojen näkökulmasta jopa Suomen Natojäsenyyttä keskeisempi ja sitä edeltänyt tavoite. Me näimme silloin, maaliskuussa 2022 vielä epäröintiä Yhdysvaltojen suunnalta sen suhteen, että uskalletaanko Suomea ja Ruotsia vetää Natoon. Silloin heillä oli puolutusyhteistyösopimus se ensisijainen tavoite.
– kun neuvotteluprosessi DCAsta lähti käyntiin elokuussa 2022 keskustelu asiasta sivuutettiin toteamalla, että kyseessä oli ”teknisluontoinen” paperi (mitä se ei todellakaan ole.)
– Mikä todellakin saa viimeisiä nauloja tällä DCA-sopimuksella on se, että käytännössä jatkossa Yhdysvaltojen politiikka määrittelee Suomen kansainvälispoliittista asemaa. Muutokset Yhdysvaltojen politiikassa heijastuu Suomeen varsin suoraan ja myöskin rajaavat Suomen mahdollisia valintoja kansainvälisin politiikan tyrskyissä. Jos suurvaltojen konfliktit eskaloituvat, Suomella ei ole enää omaa liikkumavaraa, sitä vähääkään. Eikä ole mahdollisuuksia esim alueellisesti pyrkiä liennyttämään konfliktia vaan sitten mennään niinkuin Washington sanoo. Tämä on tietenkin se vakavin asia.
– DCA-kysymys on meille paljon vakavampi kuin muille pohjoismaille johtuen Suomen maantieteellisesta sijainnista.
Yrttiaho mainitsi, että Slovakia on solminut DCA:n Yhdysvaltojen kanssa 2022 ja että Slovakian valtiopäämies on hyvin kriittisesti signaloinut, että DCA on kaventanut valtion itsemääräämisoikeutta.
*
Esimerkkejä Yhdysvaltioiden ja eri valtioiden DCA-sopimuksista on kirjaimellisesti ympäri maailmaa. Onkohan Yhdysvaltojen ja Papua Uuden Guinean DCA-sopimus toiminut Suomen vastaavan sopimuksen mallina? Tällä kysymyksellä Antero Eerola aloitti oman alustuksensa.
Eerola käsitteli laajemmin maailmantilannetta ja Suomen asemaa Nato-jäsenenä ja DCA-sopimuksen osapuolena. Hän toi muun muassa esiin tärkeän pointin ydinasekysymyksen merkityksestä DCA-keskustelun yhteydessä:
– Tähän liittyy paljon muuta kuin kysymys ydinaseiden tuomisesta maaperälle, ensinnäkin Suomen osallistuminen ydinasesuunnitteluun (Naton Nuclear Plannning Groupissa) ja -harjoituksiin. Tuskin Suomen maaperään kaivetaan ydinasesiiloja. Kysymys on ydinaseiden käyttöön liittyvistä muista palveluista: niiden saattaaminen, suojaaminen ja kauttakulku merialueiden, ilmatilan tai maaperän kautta. DCA-sopimuksessa aseiden määrää ja laatua ei millään lailla rajoiteta.
Eerola puhui myös Natojäsenyyden uusista sotilaallisista vastuista.
Puheensa lopuksi Eerola korosti, että Eduskunnalla on edelleen tiettyjä mahdollisuuksia vaikuttaa DCA-sopimuksen reunaehtoihin. Hallitus tulee esittämään DCAn eduskunnalle kuluvan kevään aikana (kenties myös varustettuna uuden presidentin ”puumerkillä”) , jonka jälkeen eduskunta tulee vastaamaan siihen ulkoasiainvaliokunnan mietinnön muodossa. Mietinnössä eduskunta voi ottaa kantaa aseiden määrään ja laatuun, viitata ydinaselakiin ja kysymykseen mitä Suomi DCA-sopimuksella saa.
– Valitettavasti DCA-sopimus vie Suomen suuurvaltojen vastakkainasettelun eturintamaan, Eerola päätti alustuksensa.
– Peruskysymys on se, että palveleeko se Suomen turvallisuutta vai Yhdysvaltojen intressiä?
Koonnut MB.
Aihekategoria: DCA-etenee, perustuu videotallenteeseen.