Ydinenergialain 4 §:n muutos astui voimaan 1. pnä heinäkuuta 2026. Lainvalmistelu eteni pitkälle ilman opposition osallistamista, lausuntoaika oli lyhyempi kuin tavallisesti, ja eduskunnan päätöksen jälkeen laki saatettiin nopeasti voimaan. Kansalaiskeskustelua ei käyty. Hallituksen perimmäisiä aikeita ei ilmaistu.
DCA:n ratifioinnin valmistelun aikoihin esitetty vaatimus ydinaseiden tuontikiellon merkitsemisestä sopimukseen tyrmättiin argumentilla, että tällainen lausuma on tarpeeton, koska DCA:n 1 artiklan 2 momentissa todetaan, että kaikessa tuon sopimuksen mukaisessa toiminnassa, myös varastoitaessa tietynlaisia aseita Suomen alueelle, kunnioitetaan kaikilta osin Suomen suvereniteettia, lainsäädäntöä ja kansainvälisoikeudellisia velvotteita.
Selvää oli, että DCA:n muuttaminen tulisi olemaan vaikeampaa ellei mahdotonta, koska se ei yksipuolisesti ole mahdollista. Sen sijaan ydinenergialain muuttaminen eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä ei olisi muodollisesti vaikeaa.
Nyt ydinenergialaissa ei enää ole tätä ydinaseita koskevaan kieltoa kunnioitettavaksi. Tuskin sitä olisi noudatettukaan. Mahdollisesti Suomea konsultoitaisiin ydinaseasiassa. Mutta varsinaista veto-oikeutta Suomella ei DCA:n mukaan ole ainoassakaan asiassa. Vaikka olisikin, niin tuskin Yhdysvaltain hallitus sitäkään kunnioittaisi, jos sen oma intressi muuta vaatisi.
Viime vuosien tapahtumat ja varsinkin tämän vuoden tapahtumat Länsi-Aasiassa osoittavat, että Yhdysvallat ei noudata kansainvälisen oikeuden perusajatusta pacta sunt servanda (sopimuksia tulee noudattaa). Viimeksi Iranin ja Yhdysvaltain välinen aiesopimus on näyttänyt, ettei Yhdysvaltoihin voi luottaa neuvottelijoina eikä sopimusosapuolina. Yhdysvallat on surmauttanut vastapuolen korkean tason neuvottelijoita ja petollisesti jättänyt oman osansa Iranin kanssa solmitusta aiesopimuksesta noudattamatta.
On epäselvää, onko odotettavissa ydinaseiden kauttakulkua tai peräti sijoittamista Suomeen. Selvää on, että vaikka ydinaseita ei tuotaisi maahan Suomen hallituksen tietämättä, se ei tapahtuisi Suomen toimivallassa. Tällainen määräysvalta olisi ydinsulkusopimuksen vastainen järjestely. Naton ydinasevaltioiden ydinaseet ovat niiden kansallisia ydinaseita ja kansallisten päätösten piirissä, vaikka olisivat Suomen maa- tai merialueella tai ilmatilassa. Naton ydinasepelote ja Naton strategia-asiakirjat tai Suomen osallistuminen Naton sisäiseen keskusteluun eivät muuta tätä asetelmaa.
Nykyisessä maailmantilanteessa, jossa ydinasevaltioiden väliset asevalvontasopimukset on irtisanottu, Länsi-Aasian sota saattaa kannustaa valtioita hankkimaan omia ydinaseita ja Naton ja Venäjän välinen Ukrainan maaperällä käytävä sota tai Israelin sota Libanonissa ja Irania vastaan voivat eskaloitua ydinsodaksi, Suomen hallituksen poliittinen päätös, vaikka se ei johtaisi ydinaseiden tuontiin Suomeen, vaarantaa Suomen tilanteen. Ulkovaltojen mahdollisuus tuoda ydinaseita Suomen alueelle ei turvaa Suomea. Päinvastoin se tekee Suomesta potentiaalisen hyökkäyksen kohteen. Pelkkä päätös on ennustetusti lisännyt jännitettä Suomen ja Venäjän välillä.
Luottamus on rauhanomaisen rinnakkaiselon perusta. Yhdysvallat ei sota- ja kauppapolitiikassaan ole osoittautunut luottamuksen arvoiseksi, se on avoimesti rikkonut kansainvälistä oikeutta, uhkaillut väkivallalla ja käyttänyt sitä, eikä ole halunnut/kyennyt turvaamaan liittolaisiaan Länsi-Aasiassa. Se vaatii Nato-mailta kaikkea, mitä ’tribute’ vasallin kohdalla tarkoittaa: kunnianosoitusta, kiitollisuuden ja ihailun ilmaisua, suojelurahaa, kiristysmaksua ja veroja.
Uhkaksi nimeämäänsä Venäjään Suomen hallitus ei halua olla yhteydessä saati luottaa. Tilanne on Suomen kannalta surkea.
Helsingissä, 11.pnä heinäkuuta 2026 Veronica Pimenoff