Veronica Pimenoffin lausunto hallituksen DCA-esityksen luonnoksesta
Lausunnossani tuon lähinnä esiin hallituksen esitysluonnoksen joitakin puutteita, jotka ilmenevät siten, että jokin asia on luonnoksessa kokonaan sivuutettu tai liian ylimalkaisesti käsitelty. Myöskään eri yksityiskohtien yhteisvaikutusta ei ole selvitetty. Ennen kuin hallituksen esitys voidaan antaa eduskunnalle siihen tulee sisällyttää pohdinta vaihtoehdosta olla solmimatta puolustusyhteistyösopimusta Yhdysvaltain kanssa sekä mahdollisia vaihtoehtoisia sopimusasetelmia, sellaisia joissa Suomi ei nyt ehdotetussa määrin luovuttaisi itsemääräämisoikeuttaan vieraalle valtiolle. Mikäli hallitus toteaisi, ettei vaihtoehtoja ole, tämä voisi olla huolestuttava merkki painostuksesta.
Esitysluonnoksen yleisperusteluissa selvitetään niukasti ja yleisluontoisesti, miksi Suomi on aikeissa solmia Amerikan yhdysvaltain kanssa kahdenvälisen puolusutusyhteistyösopimuksen (Defense Cooperation Agreement, DCA). Mainitaan, että Suomi arvioi 2022 turvallisuustilanteensa uudestaan. Ei mainita, ettei silloin eikä jälkeenpäin todettu Suomeen kohdistuvan sotilaallista uhkaa eikä myöskään selvitetä, miten DCA välittömästi tai pitemmällä aikavälillä vaikuttaisi Suomen turvallisuustilanteeseen.
Ilmeisesti ajatellaan DCA:n parantavan Suomen turvallisuustilannetta. Kuitenkin voi myös perustellusti esittää, että DCA vakavasti vaarantaa Suomen turvallisuustilannetta, kun se perustaa asevaraisen turvallisuusjärjestelmän, luovuttaa Suomen maa- ja vesialueet sekä ilmatilan Suomen naapurimaahan Venäjään vihamielisesti suhtautuvan vieraan vallan sotilaalliseen käyttöön, tekee Suomesta kahden kilpailevan ydinasevallan rajamaan ja osaltaan täydentää USA:n sotilaallista voimaa Itämerellä ja läntisellä arktisella alueella, mistä myös seuraa, että Suomi voi vieraan vallan tekemisten vuoksi tosiasiallisesti joutua sodan osapuoleksi ilman tasavallan presidentin ja eduskunnnan päätöstä. DCA vaarantaa myös Suomen itsemäärämisoikeuden, mikä on vakava uhka suvereenille valtiolle.
DCA:n mahdollinen solmiminen on niin merkittävä ja kauaskantoinen päätös, että sitä ei voi esittää eduskunnalle hyväksyttäväksi kuvaamatta eksplisiittisesti sen tavoiteltuja hyötyjä ja sen riskejä.
Nythän esitysluonnoksesta ilmenee lähinnä vain, että aloite DCA:lle on tullut Yhdysvalloilta. (Suomen pääneuvottelijat suurlähettiläs Mikael Antell ja prikaatinkenraali Sami Nurmi toteavat Maanpuolustuslehdessä 13.3.2024, että ”Suomen ja Yhdysvaltojen presidentit sopivat maaliskuussa 2022 puolustusyhteistyön tiivistämisestä. Siten oli luontevaa, että Suomen haettua Naton jäseneksi Yhdysvaltojen kanssa sovittiin myös DCA-neuvotteluista.” Sitä että asia koettiin valtiojohdossa ’luontevaksi’, ei kuitenkaan voi pitää punnittuna perusteluna. Kirjoittajat toteavat samassa artikkelissa, että ”olisikin vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa Suomi Pohjois-Euroopan ainoana Nato-maana olisi jättänyt DCA-sopimuksen neuvottelematta.” Mielikuvituksen eli vaihtoehtojen tunnistamisen puuteko johti neuvotteluihin vai muiden valtioiden painostus?) Eduskunnalle tulee hallituksen esityksessä selvittää neuvotteluihin ryhtymisen vaikuttimet ja vaihtoehtojen arviointi.
Suomen neuvotteluvaltuuskunta kertoo lehtiartikkelissaan Yhdysvaltojen neuvotteluvaltuuskunnan olleen äärimmäisen kokenut ja ammattitaitoinen ja neuvotelleen samaan aikaan mm. Tanskassa, Ruotsissa, Tsekissä ja Papua Uudessa-Guineassa ja neuvottelujen olleen tiukat. ”Yhdysvaltojen intresseissä on mahdollisimman yhdenmukaiset sopimusjärjestelyt eri maiden kanssa. Sillä on neuvotteluihin selkeät raamit, jotka rajaavat liikkumavaraa pöydän molemmilla puolilla. Muutokset ovat mahdollisia, mutta tällöin on kyettävä perustelemaan, miksi asia on neuvotteluosapuolelle tärkeä ja miten tekstimuutos palvelee käytännön yhteistyötä.” Kuvaus osoittaa, että pöydällä oli alun alkaen sanelusopimus, johon Suomen lainsäädäntöä nyt sovitellaan ja niissä kohdin, missä sopeuttaminen ei onnistu, todetaan, että vieraan vallan joukot toimivat tarvittaessa omien lakiensa mukaan (Luonnos s. 13 ja 151).
Mikäli ei ole kysymys ehdoitta antautumisesta, kaikki sopijapuolet yleensä tavoittelevat sopimusneuvotteluissa intressiensä toteuttamista. Intressejä ei luonnosesityksessä selvennetä. Suomi näyttää hakeneen sotilaallista tukea Yhdysvalloilta. Lienee oikeutettua olettaa, että Yhdysvaltain tavoite ei eroa sen yleisistä, korkealla taholla selkeästi ilmaistuista ulkopoliittisista tavoitteista: mm. sotilaallisin keinoin säilyttää johtava asemansa maailmassa, heikentää Venäjää ja päihittää Kiina. Suomen intressien toteutumismahdollisuudet tulisi eduskunnalle annettavassa esityksessä ilmaista ja arvioida.
Sopimusta solmiessa on tarpeen tietää, minkälaisen osapuolen kanssa sopimuksen solmii. Kun nyt ollaan aikeissa solmia sotilaallinen sopimus, on eduskunnalle aiheellista esitellä sopimuskumppanin sodanäkyntikykyä ja -tapoja. USA:n sotilasbudjetti on maailman suurin. Sotateollinen kompleksi hyötyy Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sodista, silloinkin kun ne hävitään. Se hyötyy myös liittolaisten rauhanajan varustelusta, mm. suomalaisten veroeuroista. Asetuotanto ei näy ohjautuvan käytävien sotien tarpeiden vaan aseteollisuuden osakkeenomistajien voitontavoittelun mukaan. USA:lla on yli 800 sotilastukikohtaa muissa maissa ja se on toisen maailmansodan jälkeen käynyt niistä käsin sotaa kaikilla asutuilla mantereilla. USA käy jatkuvasti vuosia kestäviä hyökkäyssotia niitä voittamatta. Niihin ja niihin kuuluviin miehityksiin on liittynyt sotarikoksiksi luokiteltavia toimia. Perääntyessään USA on jättänyt tuhottuja maita hävitykseen ja sekasortoon ja sotakorvausten maksamisen sijaan asettanut niille vuosikymmeniksi pakotteita. Tällä hetkellä USA tukee asein ja poliittisesti kansanmurhan tunnusmerkkejä täyttävää sotialsoperaatiota Gazassa ja pommittaa tukikohdistaan käsin Jemeniä. Monessa maassa vastustetaan USA:n tukikohtia, Nigerissä USA on vastikään joutunut luopumaan tukikohdastaan. Asevoimat eivät saavuta värväystavoitettaan. USA:n joukot osaavat pommittaa, mutta eivät ole kokeneita dronesodassa. USA on hajauttanut asevoimansa lukuisille sotanäyttämöille. USA on ydinasevalta. Avaruuden aseistus ja tappajarobottien kehittely on meneillään huolimatta kansainvälisistä aloitteista niiden kieltämiseksi. USA:n soveltuvuudesta puolustusyhteistyön kumppaniksi tulisi eduskunnassa voida esityksen perusteella keskustella.
Kun USA paraikaa tavoittelee DCA:ta myös Ruotsin ja Tanskan kanssa ja sillä jo on sellainen Norjan ja Baltian maiden kanssa, siitä tulee sopimusten toteutuessa Itämerellä, Baltiassa ja Pohjoismaissa rajat halutessaan ylittävä pidäkkeetön toimija. Se voisi esim. hallita Pohjoismaiden lennostoja yhtenä yksikkönä ja tarvittaessa siirtää koneita esim. Puolaan tai Puolasta Pohjoismaihin.
USA voi myös oman harkintansa mukaan sijoittaa joukkojaan ja kalustoaan tälle suurelle usean valtion alueelle, ja voisi käydä niinkin, ettei Suomeen sijoitettaisi juuri mitään, jos jokin toinen alue näyttäisi sopivammalta.
Luonnoksen 2.2. kohdan perusteella voidaan todeta, että Yhdysvallat saavuttaisi sopimuksessa tavoitteensa. Sen joukot saisivat vapauden omassa komennuksessaan tulla ja mennä ja liikkua maalla, merellä ja ilmassa kaikissa näissä Pohjoismaissa niiden valtionrajoista välittämättä ja kenenkään niiden tekemisiin puuttumatta sijoittaa joukkojaan, aseitaan ja kalustoaan tällä suurella sotilaallisella pelikentällä nimetyn vihollisensa kupeessa. USA voisi ylläpitää tiedusteluyksiköitä ja tehdä sotilaallisia iskuja sen käyttöön luovutetuilta sotilasalueilta käsin (3, 4, 6, 7, 8 artiklat).
Hinta tästä kaikesta näyttäisi olevan USA:lle minimaalinen, kun isäntämaa antaisi omastaan eikä vaatisi tavanomaisia vuokria, hintoja tai lupa- tai tullimaksuja (3, 7, 8, 9, 10, 11, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 24, 25, 26, 28 artiklat), ja lisäksi ostaisi kalliita aseita. USA:n joukot voisivat halutessaan ylläpitää Suomen alueella sangen omavaraista hallintoa omine palveluineen: pankkeineen, posteineen, työsopimuksineen, radiotaajuuksineen (21, 22, 23, 24, 25, 26, 28 artiklat).
Yhdysvaltain joukot siis saavuttavat suuren geostrategisen aluevaltauksen pohjoismaisilla DCA:lla.
Sopimustekstiin ei ole merkitty Yhdysvaltain velvoitetta. Teksti luettelee sen sijaan Yhdysvaltain joukkojen vapauksia ja oikeuksia ( 3 – 28 artiklat).
Vaikka DCA on nimetty puolustusyhteistyösopimukseksi, Yhdysvallat ei siinä missään artiklassa sitoudu puolustamaan Suomea. Sopimuksen johdannossa toki todetaan, että sopimuspuolet ”ovat päättäneet kehittää erillistä ja yhteistä valmiuttaan vastustaa aseellisia hyökkäyksiä sekä estää ja torjua hyökkääjien toimia ja puolustautua niitä vastaan” ja ”ovat tietoisia siitä, että USA:n joukkojen läsnäolo vahvistaa osaltaan Suomen ja sitä ympäröivän alueen turvallisuutta”. Tästä sopimuksen väitteestä voi olla perustellusti eri mieltä. Yhdysvaltain joukkojen läsnäolon voi katsoa heikentävän Suomen ja Pohjolan turvallisuutta, muodostavan pelotteen Venäjälle, joka vastaa uhkaan ja vaarantavan turvallisuutta myös paikallisesti.
Sopimusartikloihin ei kuitenkaan ole kirjattu mitään USA:n joukkojen läsnäolon velvoitetta. Puolustuskaluston, tarvikkeiden ja materiaalin sijoittaminen ennakolta ei myöskään ole velvoite. Päinvastoin USA:n joukoilla on rajoittamaton oikeus milloin tahansa siirtää kaikkinainen materiaali pois Suomen alueelta (4 artikla).
USA:n joukkojen läsnäolon funktioita mainitaan 3 artiklassa. Mikään niistä ei varsinaisesti näyttäisi tähtäävän Suomen turvallisuuden lisäämiseen. Yhdysvalloilla ei olisi velvoitetta läsnäoloon Suomen alueella, samalla kun sillä olisi muiden Pohjoismaiden DCA-sopimusten toteutuessa valinnanvapaus kymmenien sotilasalueiden käytössä Suomen naapurimaissa. Sopimustekstin mukaan Suomi sen sijaan vastaa maaperällään mahdollisesti olevien USA:n joukkojen ja ennakolta sijoitetun materiaalin suojaamisesta ja turvallisuudesta (6 artikla). Tämän asetelman ongelmallisuutta tulisi hallituksen esityksessä selvittää.
Sopimuksen liitteeseen on kirjattu 15 aluetta, joista USA saa tiloja yhteis- tai yksinomaiseen käyttöönsä. Näitä sovittuja alueita voisi olla ilmoitettujen lisäksi muitakin (4 artikla), jotka saattaisivat jäädä salaisiksi. Kun Yhdysvaltain joukoille lisäksi luvataan tilapäinen pääsy sovittujen alueiden ulkopuolisille yleisille ja yksityisille alueille ja tiloihin, teille, satamiin ja lentokentille (3 artikla), voidaan katsoa, että sopimus potentiaalisesti luovuttaisi Suomen koko alueen ja kaikki liikenneväylät Yhdysvaltain aseistettujen joukkojen käyttöön niiden niin halutessa.
Suomella ei siis olisi sopimuksen perusteella sananvaltaa sen suhteen, liikkuisiko vieraita joukkoja kaikissa paikoissa tai jäisivätkö joukot kokonaan tulematta Suomen alueelle, mikä tulee huomioida hallituksen esityksessä.
Puolustusyhteistyösopimuksia voidaan tehdä tasavertaisten valtioiden välillä kummankaan osapuolen itsemääräämisoikeutta ainakaan merkittävästi rajoittamatta. DCA ei olisi tällainen sopimus. Toki siinä todetaan, että sopimuksen mukaisessa toiminnassa kunnioitetaan kaikilta osin Suomen suvereniteettia, lainsäädäntöä ja kansainvälisoikeudellisia velvoitteita (1 artikla). Tämä on periaatteellinen lausuma sen kunnioittamisesta, että Suomi on sopimuksen tekoon pätevä suvereeni valtio, mutta ei tarkoita, etteikö DCA itsessään tarkoittaisi merkittäviä poikkeamisia perustuslain 1 §:ssä säädetystä Suomen täysivaltaisuudesta.
Kuten esitysluonnoskin parissa kohdin selkeästi ilmoittaa, USA:n joukkojen ei ole noudatettava Suomen lakeja, jos se hankaloittaisi niiden toimia. Asioitaan hoitaessaan Yhdysvaltain joukot saattavat tietyissä tilanteissa kuulla suomalaisia (3, 4 ja 7 artiklat), mutta veto-oikeutta Suomella ei olisi eikä myöskään mahdollisuutta viedä riitoja kansallisen tai kansainvälisen tuomioistuimen ratkaistavaksi (29 artikla).
Jos DCA ratifioidaan ja astuu voimaan, se merkitsee Suomen sisäisen ja ulkoisen täysivaltaisuuden merkittävää heikkenemistä. Suomen sisäistä täysivaltaisuutta, sen valtiollisen olemisen ydintä, kovertaisi mm. sopimukseen kirjattu
– vieraan valtion sotilaiden saapuminen, läsnäolo ja omassa komennuksessaan toimiminen Suomessa ilman passia, viisumia tai oleskelu- ja työlupia (7 artikla)
– viidentoista nimetyn alueen hallinta- ja käyttöoikeuksien luovutus vieraalle valtiolle käytettäväksi sotilaallisiin tarkoituksiin territoriaalivaltion suvereniteetille tunnusomaiseen tapaan (2 artikla)
– vieraan valtion sotilaallisen materiaalin, aseiden ja kulkuvälineiden sijoittaminen Suomeen ja niiden kauttakulku ilman isäntämaan tarkastus- tai puuttumisoikeuksia (4 ja 11 artiklat)
– kurinpidollisen, rikosoikeudellisen ja vapaudenmenetystä koskevan toimivallan myöntäminen vieraalle valtiolle Suomen alueella (6, 12 ja 13 artiklat)
Näiden artikloiden yhteisvaikutus tulee huomioida hallituksen esityksessä.
DCA:n toteutuminen toisi Suomeen Yhdysvaltain sotilasjoukkoja, joille varattuja alueita ei hallittaisi suomalaisen kansanvallan legitimiteetillä. Suomella ei olisi näillä vieraille joukoille luovutetuilla alueilla laillisen väkivallan monopolia, ei tuomiovaltaa eikä esim. verotusoikeutta. Suomi ei voisi säätää Yhdysvaltain joukkojen yhteiskäyttöön luovutetuilla alueilla julkista valtaa käyttävien viranomaisten ja muiden toimielinten toimivallasta, eikä sillä tietyissä tiloissa olisi ollenkaan tällaisia toimijoita. Niissä Suomi ei päättäisi oikeusjärjestyksen sisällöstä eikä käyttäisi millään tavoin julkista valtaa alueella oleviin ihmisiin tai esineisiin. Suomi ei siis voisi omalla alueellaan puuttua Yhdysvaltain sotilaallisiin toimiin. Se ei käytännössä voisi tuomita vieraan vallan joukkoihin kuuluvaa henkilöä tämän Suomen alueella tekemistä rikoksista.
Sen sijaan Yhdysvallat voisi niin halutessaan käyttää toimivaltaansa turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseksi omilla alueillaan ja niiden määrittämättömässä läheisyydessä. Suomelle ei olisi asiassa varattu veto-oikeutta. Sopimuksessa ei ole nimetty, mitkä henkilöt järjestystä silloin ylläpitäisivät, mutta tässä yhteydessä kyseeseen tulisivat USA:n sotilaspoliisi tai sotilaat eli vieraan vallan komennuksessa toimivat aseistetut ryhmät. Kun varattuja alueita voisi sopimuksen mukaan olla muitakin kuin siinä mainitut viisitoista kohdetta ja vieraiden joukkojen järjestyksen ylläpitovalta ulottuisi myös sovittujen tilojen lähialueille, niin teoreettisesti Yhdysvaltain joukot voisivat DCA:n perusteella päästä puuttumaan melkein minkä hyvänsä suomalaisen paikkakunnan järjestyksenpitoon tai esim. aseistettuna ajamaan takaa ryöstäjiä.
Yhdysvaltain sotilasalueilla eri puolilla maailmaa ja myös Euroopassa on osoitettu useammin kuin yksittäisesti tapahtuneen ihmisoikeusloukkauksia kuten laitonta vapaudenriistoa ja kidutusta sekä osallisuutta sotarikoksiksi epäiltävään toimintaan. Yhdysvalloille luovutettuihin sotilasalueisiin Suomessa liittyisi potentiaalinen riski perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaarantumisesta. Suomen viranomaiset eivät voisi tarkastaa vieraiden joukkojen tiloja (3 artikla ) tai kulkuneuvoja (11 artikla).
Sopimus vaarantaisi myös Suomen ulkoisen suvereenisuuden ja turvallisuuden. Antamalla Yhdysvaltain sotajoukoille vapauden toimia Suomen alueella, Suomi ei hallitsisi sitä, miten Yhdysvallat toimii sotilaallisesti kolmansia maita kohtaan eikä miten kolmannet maat näihin toimiin vastaavat. Suomessa sijaitsevan tukikohdan välityksellä tehdyn hyökkäyksen kohteeksi joutunut kolmas maa voisi kansainvälisen oikeuden mukaan katsoa Suomen olevan sodassa sen kanssa ja iskeä suomalaisiin sotilaskohteisiin. Yhdysvaltain joukot voisivat kutsua kolmansien maiden sotilaita koulutukseen Suomen maaperälle (3 artikla). Näiden maiden kanssa mahdollisesti konfliktissa olevat maat voisivat reagoida voimankäytöllä Suomea kohtaan.
DCA:n toteutuessa Yhdysvaltain konfliktit kolmansien maiden kanssa voisivat vakavasti vaarantaa Suomen ulkoista suvereniteettia, jos kolmas maa katsoisi Suomen olevan sen kanssa sodassa tai ryhtyisi hyökkäyksiin Yhdysvaltain Suomessa hallitsemia tai jakamia sotilaskohteita vastaan. Tosiasialliset tapahtumat voisivat täysin sivuuttaa Suomen oman oikeudellisen päätäntävallan sodasta ja rauhasta.
Suomalaiset poliitikot ja media ovat toistuvasti maininneet yhdysvaltalaisten aseiden ja kaluston ennakkovarastoinnin Suomen alueelle kuin tarkoitus olisi pitää ne varalla Suomen puolustusta varten. Todennäköistä on, että – mikäli aseita Suomeen varastoidaan, kun niitä voi muihinkin Pohjoismaihin varastoida – aseet varastoidaan osana Yhdysvaltain ulkomaisiin sotilastukikohtiinsa sijoittamaa asevarastojen verkostoa. Aseet ja tarvikkeet on tarkoitettu Yhdysvaltain omaan käyttöön jonkin puhkeavan aseellisen konfliktin varalta.Toisaalta varastoidut aseet ja ammukset ovat valmiita lennätettäviksi varastoista mille hyvänsä liittolaiselle, joka niitä tarvitsee. Asevarastoista voi tulla paikallinen uhkatekijä, jos ne joutuvat aseellisten iskujen tai ryöstöjen kohteeksi.
Suomessa mahdollisesti käyttöön otetut asevarastot voidaan Yhdysvaltain päätöksestä tyhjentää kokonaan (3 artikla). Jos aseet lähetettäisiin Yhdysvaltain liittolaismaahan, jossa olisi tai uhkaisi aseellinen konflikti, tämä tapahtuma voisi vaarantaa Suomen turvallisuuden ja ulkoisen suvereniteetin. Kun aseet olisivat Suomen alueella varastossa tai kuljetuksen vuoksi suomalaisessa satamassa tai suomalaisella lentokentällä, valtio, jota aseet tulisivat uhkaamaan, voisi yrittää tuhota asevaraston tai -lähetyksen käyttämällä sotilaallista voimaa. Tällaisessa tilanteessa Suomi voisi riippumatta omasta toiminnastaan Yhdysvaltain toimien vuoksi joutua sotaan kolmatta valtiota vastaan, jos tosiasiallinen tapahtumasarja eskaloisi tilanteen, vaikka Suomessa ei olisi tehty päätöstä sodasta ja rauhasta. Turvatekijöiksi suunnitellut asevarastot voivat siis osoittautua vaaratekijöiksi. Tämä on huomioitava hallituksen esityksessä.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen ei ole kohdistunut välitöntä eikä välillistä sotilaallista uhkaa niin kauan kuin Suomi on itse täysivaltaisesti hallinnut omaa aluettaan. Suomi ei ole uhannut naapurimaitaan eikä mikään sen naapurimaa ole uhannut sitä.
DCA:n sopimusteksti osoittaa, että Suomi sen solmiessaan luopuisi merkittävistä osista alueensa hallintaa ja kokisi asettua asevaraiseen turvallisuuteen saamatta turvallisuustakeita vieraalta vallalta. Myös Suomen ulkopoliittinen liikkuma-ala supistuisi eikä se voisi itsenäisesti hoitaa rauhanomaisia suhteita maailman kaikkiin maihin ml. naapuriinsa Venäjään.
Jos DCA ratifioitaisiin ja saatettaisiin voimaan, se merkitsisi, että Suomi luopuisi merkittävistä osista sisäistä ja ulkoista suvereniteettiaan ja luovuttaisi alueensa hallinnan Venäjälle vihamielisille joukoille. Näin Suomesta voisi muodostua turvallisuusuhka Venäjälle ja Venäjästä voisi rakentua uhka Suomelle.
Eduskunnalle annettavassa hallituksen esityksessä tulisi selvittää, voidaanko Yhdysvaltojen aloitteesta alkaneen DCA:n sopimusprosessin katsoa tosiasiassa olleen pelkkää Suomen lainsäädännön sopeuttamista Yhdysvaltain ennakolta (myös muille Pohjoismaille) saneleman sopimuksen vaatimuksiin. Jakaessaan Yhdysvalloille pidäkkeettömiä oikeuksia ja Suomelle runsaasti velvollisuuksia sopimusta ei voi pitää vastavuoroisena ja tasapuolisena. Hallituksen esityksessä tulee selvittää, mikä motiivi Suomella on lähteä tällaiseen sopimukseen ellei Suomi lähtenyt sopimukseen vieraan vallan odotukset täyttääkseen.
Hallituksen esityksessä tulee selvittää eduskunnalle, mihin Yhdysvallat tosiasiassa on sopimuksella sitoutunut, kun sen joukoilla ei ole velvoitetta edes läsnäoloon Suomessa. Mitä Suomi voi sopimuksen perusteella edellyttää / vaatia Yhdysvalloilta vai voiko ensinkään?
Hallituksen esityksessä tulee selvittää eduskunnalle, onko Suomella, joka ei ole sopimuksellista oikeutta valvoa vieraan vallan joukkojen tekemisiä alueellaan, mitään mahdollisuutta kieltää tai estää Yhdysvaltain joukkoja suorittamasta jotakin toimiaan vai onko se täysin alisteinen aseistetuille joukoille, jotka omassa komennuksessaan omia lakejaan noudattaen voivat tulla, asettua ja lähteä maasta omien intressiensä mukaan.
Suomi on siirtänyt itsemääräämisoikeutta ja tuomiovaltaa kansainvälisiin järjestöihin tai elimiin liittyessään, mikä otetaan huomioon perustuslaissakin. Näihin järjestöihin ja elimiin Suomi voi osaltaan vaikuttaa. Nyt kyseessä on ennen kuulumaton perustuslaille tuntematon tilanne, jossa itsemääräämisoikeutta siirretään toiselle valtiolle, jonka politiikkaan Suomi ei voi vaikuttaa. Tätä seikkaa ei voi hallituksen esityksessä sivuuttaa. Vaikutukset sisäiseen ja ulkoiseen suvereniteettiin ml. sotatilaan joutumiseen on esiteltävä.
Hallituksen esityksessä on tarkemmin selvitettävä, miten Norjan, Ruotsin ja Tanskan DCA:t potentiaalisesti vaikuttavat Suomen asemaan ja miten DCA:t muovaavat turvallisuustilannetta. Suomen sopimuksen erot muiden maiden sopimuksiin nähden tulisi myös perustella.
Hallituksen esityksessä on tarkemmin selvitettävä, miten yksilöt joutuvat eriarvoiseen asemaan muihin kansalaisiin nähden Yhdysvaltain lainsäädännön koskiessa heitä työ-, siviili- tai rikosasioissa.
DCA:n mahdolliset vaikutukset saamelaisten oikeuksiin on selvitettävä.
Hallituksen esityksessä tulisi ’läpäisyperiaatteella’ huomioida, ettei Suomen valtio vapaudu ihmisoikeusvelvoitteidensa mukaisesta vastuusta uuteen, velvoitteiden kanssa mahdollisesti ristiriitaiseen sopimukseen liittyessään tai vieraan vallan erilaiseen ihmisoikeuspolitiikkaan sopeutumalla.
Esimerkkinä mainitsen, että esitysluonnoksesta puuttuu mm. niiden Suomen ja Yhdysvaltain välisten jännitteiden selvittely, jotka liittyvät Kansainväliseen rikostuomioistuimeen. Rankaisemattomuuden poistaminen kuuluu Suomen YK-politiikan painopisteisiin. Rooman perussääntö on valtiosopimus, joka tuli Suomessa voimaan 1.7.2002 (laki 1284/2000, asetus 56/2002). Näin ollen Suomi on velvollinen käyttämään rikosoikeudellista toimivaltaansa rikoksista (joukkotuhonta, rikos ihmisyyttä vastaan, sotarikos, hyökkäysrikos) epäiltyihin henkilöihin ja edistämään kansainvälistä yhteistyötä esim. pyydettäessä luovuttamalla epäiltyjä Haagin tuomioistuimelle. Epäillyn virallinen asema on tässä yhteydessä merkityksetön (27 artikla).
Yhdysvaltain ammattiarmeijan joukoissa saattaisi olla jonkin Rooman perussäännön ratifioineen maan alueella tapahtuneista edellä mainituista rikoksista epäiltyjä henkilöita. Esitysluonnoksessa ei ole selvitetty, miten Suomi voisi velvoitteensa mukaan ryhtyä kansallisiin toimenpiteisiin asiassa tai velvoitteensa mukaan luovuttaa epäillyn henkilön Haagin tuomioistuimelle. Yhdysvallat ei ole liittynyt Rooman perussääntöön vaan vastustaa kaikkia kansalaisiinsa ja joidenkin liittolaistensa kansalaisiin kohdistuvia tuomioistuimen toimia, on jopa asettanut tuomioistuimen tuomareille pakotteita ja evännyt heiltä viisumeita. Lisäksi Yhdysvalloissa on vuodesta 2002 voimassa laki (American Service-Members’ Protection Act, myös The Hague Invasion Actiksi nimetty), joka antaa Yhdysvaltain presidentille valtuudet käyttää kaikkia tarvittavia, ml. sotilaallisia keinoja Kansainvälisen rikostuomioistuimen pidättämän tai vangitseman Yhdysvaltain kansalaisen vapauttamiseksi. Tuomioistuinta avustaville maille voidaan asettaa pakotteita.
Kyseessä on kuten kuolemanrangaistuksen kohdalla sen luokan oikeudellinen ongelma, ettei sitä voi hallituksen esityksessä sivuuttaa eikä kumpaakaan Yhdysvaltain lainsäädääntöön liittyvää ongelmaa voi kuitata sillä, että tapaukset olisivat epätodennäköisiä. Kymmenessä vuodessa Suomeen voi kulkeutua tuhansia sotilaita ja siviilejä, joten joukossa saattaa olla jossakin maassa kyseessä olevista rikoksista epäiltyjä.
Tarvitaan selkeä ja avoin vaihtoehtoja, motiiveja, päämääriä, hyötyjä ja riskejä ja asioiden yhteisvaikutuksia valottava hallituksen esitys tarkentamaan sopimuksen sisältöä.