Oheista professori Sachsin vuoden 2023 loppupäivinä julkaistua artikkelia lukiessa alkaa ihmetellä, että ollaanko Suomesta tekemässä Yhdysvaltain ulkopolitiikan ja sen maailmanlaajuisen tukikohtien verkoston jatke.
Common Dreams 26.12 2023
Päällisin puolin Yhdysvaltojen ulkopolitiikka vaikuttaa täysin järjettömältä. Yhdysvallat lähtee katastrofaaliseen sotaan toisensa jälkeen – Afganistan, Irak, Syyria, Libya, Ukraina ja Gaza. Viime päivinä Yhdysvallat on tukiessaan Israelin kansanmurhatoimia palestiinalaisia vastaan joutunut eristyksiin muusta maailmasta. YK:n yleiskokouksessa se ja yhdeksän pientä maata, joissa asuu alle yksi prosentti maailman väestöstä, äänestivät Gazan tulitaukoa koskevaa päätöslauselmaa vastaan. Päätöslauselmaa kannatti 153 maata, joissa asuu 89 prosenttia maailman väestöstä.
Viimeisten 20 vuoden aikana Yhdysvallat on epäonnistunut kaikissa tärkeimmissä ulkopoliittisissa tavoitteissaan. Talebanit palasivat valtaan sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli miehittänyt Afganistania 20 vuotta. Saddamin jälkeisestä Irakista tuli Iranista riippuvainen valtio. Syyrian presidentti Bashar al-Assad pysyi vallassa huolimatta CIA:n yrityksistä kaataa hänet. Yhdysvaltojen johtama Nato-operaatio kaatoi Muammar Gaddafin, jonka jälkeen Libya syöksyi pitkittyneeseen sisällissotaan. Vuonna 2023 Venäjä löi Ukrainan taistelukentällä sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli salaa romuttanut Venäjän ja Ukrainan välisen rauhansopimuksen vuonna 2022.
Päällisin puolin Yhdysvaltojen ulkopolitiikka vaikuttaa täysin järjettömältä. Yhdysvallat lähtee katastrofaaliseen sotaan toisensa jälkeen – Afganistan, Irak, Syyria, Libya, Ukraina ja Gaza. Viime päivinä Yhdysvallat on tukiessaan Israelin kansanmurhatoimia palestiinalaisia vastaan joutunut eristyksiin muusta maailmasta. YK:n yleiskokouksessa se ja yhdeksän pientä maata, joissa asuu alle yksi prosentti maailman väestöstä, äänestivät Gazan tulitaukoa koskevaa päätöslauselmaa vastaan. Päätöslauselmaa kannatti 153 maata, joissa asuu 89 prosenttia maailman väestöstä.
Viimeisten 20 vuoden aikana Yhdysvallat on epäonnistunut kaikissa tärkeimmissä ulkopoliittisissa tavoitteissaan. Talebanit palasivat valtaan sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli miehittänyt Afganistania 20 vuotta. Saddamin jälkeisestä Irakista tuli Iranista riippuvainen valtio. Syyrian presidentti Bashar al-Assad pysyi vallassa huolimatta CIA:n yrityksistä kaataa hänet. Yhdysvaltojen johtama Nato-operaatio kaatoi Muammar Gaddafin, jonka jälkeen Libya syöksyi pitkittyneeseen sisällissotaan. Vuonna 2023 Venäjä löi Ukrainan taistelukentällä sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli salaa romuttanut Venäjän ja Ukrainan välisen rauhansopimuksen vuonna 2022.
Näistä huomattavista ja kalleista, tavan takaa toistuneista fiaskoista huolimatta Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ovat jo vuosikymmeniä johtaneet samat hahmot kuten Joe Biden, Victoria Nuland, Jake Sullivan, Chuck Schumer, Mitch McConnell ja Hillary Clinton.
Mistä siis on kysymys?
Pulma ratkeaa, kun tunnustetaan, että Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa ei ole kyse lainkaan Yhdysvaltojen kansan eduista. Kyse on Washingtonin sisäpiiriläisten eduista, kun he jahtaavat kampanjalahjoituksia ja tuottoisia työpaikkoja itselleen, henkilökunnalleen ja perheenjäsenilleen. Lyhyesti sanottuna Yhdysvaltain ulkopolitiikan on hakkeroinut suuri raha.
Tämän seurauksena amerikkalaiset häviävät paljon. Epäonnistuneet sodat vuodesta 2000 lähtien ovat maksaneet heille noin 5 biljoonaa dollaria suorina menoina eli noin 40 000 dollaria kotitaloutta kohti. Tulevina vuosikymmeninä veteraanien hoitoon käytetään vielä noin 2 biljoonaa dollaria. Amerikkalaisille suoraan aiheutuneiden kustannusten lisäksi meidän on nähtävä myös ulkomailla aiheutuneet hirvittävän korkeat kustannukset: miljoonia menetettyjä ihmishenkiä ja biljoonien dollarien omaisuus- ja luontotuhot sota-alueilla.
Kustannukset kasvavat edelleen. Yhdysvaltojen sotilasmenot vuonna 2024 ovat noin 1,5 biljoonaa dollaria eli noin 12 000 dollaria kotitaloutta kohti, jos laskemme mukaan Pentagonin suorat menot, CIA:n ja muiden tiedustelupalvelujen budjetit, veteraanihallinnon budjetin, energiaministeriön ydinaseohjelman, ulkoministeriön sotilaallisen ”ulkomaanavun” (esimerkiksi Israelille) ja muut turvallisuuteen liittyvät budjettikohdat. Satoja miljardeja dollareita menee hukkaan, ja ne tuhlataan hyödyttömiin sotiin, ulkomaisiin sotilastukikohtiin ja täysin tarpeettomaan asevarusteluun, joka vie maailmaa lähemmäs kolmatta maailmansotaa.
Näiden jättimäisten kustannusten kuvaaminen selittää Yhdysvaltain ulkopolitiikan kieroutunutta ”rationaalisuutta”. 1,5 biljoonan dollarin vuotuiset sotilasmenot ovat huijaus, joka rikastuttaa rikastuttamistaan sotateollista kompleksia ja Washingtonin sisäpiirejä, vaikka ne köyhdyttävät USA:ta ja koko maailmaa ja vaarantavat niiden tulevaisuuden.
Nykyistä liittovaltion hallitusta voi ajatella moniosaisena huijausoperaationa, jota hallitsevat korkeimman tarjouksen tekijät. Wall Streetin -osasto toimii valtiovarainministeriön ohjauksessa. Terveysteollisuusosastoa pyöritetään sosiaali- ja terveysministeriöstä. Suuria öljy- ja hiilialan yrityksiä ohjataan energia- ja sisäministeriöstä ja ulkopolitiikan osastoa johdetaan Valkoisesta talosta, Pentagonista ja CIA:sta.
Kukin jaosto käyttää julkista valtaa yksityiseen hyötyyn sisäpiirikaupoilla, joita voidellaan yritysten kampanjalahjoituksilla ja lobbausrahoilla. On mielenkiintoista, että terveysteollisuusosasto kamppailee ulkopolitiikan osaston kanssa huijauskilpailun voitosta. Yhdysvaltojen terveydenhuoltomenot olivat vuonna 2022 yhteensä hämmästyttävät 4,5 biljoonaa dollaria eli noin 36 000 dollaria kotitaloutta kohti, mitkä ovat maailman ylivoimaisesti korkeimmat terveydenhoitokustannukset, kun taas elinajanodotteessa Yhdysvallat on maailman maista noin 40. sijalla. Epäonnistunut terveyspolitiikka tuottaa terveydenhuoltoteollisuudelle erittäin suuria summia, aivan kuten epäonnistunut ulkopolitiikka tuottaa sotateollisuuskompleksille megatuloja.
Ulkopoliittista osastoa johtaa pieni, salamyhkäinen ja tiivis joukko, johon kuuluu Valkoisen talon, CIA:n, ulkoministeriön, Pentagonin, edustajainhuoneen ja senaatin asevoimien komiteoiden sekä suurten sotilasyritysten, kuten Boeingin, Lockheed Martinin, General Dynamicsin, Northrop Grummanin ja Raytheonin johtohenkilöitä. Politiikan määrittelyyn osallistuu ehkä tuhat avainhenkilöä. Yleisellä edulla ei ole juurikaan merkitystä.
Tärkeimmät ulkopoliittiset päättäjät johtavat 800 Yhdysvaltain ulkomailla sijaitsevan sotilastukikohdan toimintaa, satojen miljardien dollarien sotilaallisia sopimuksia ja operaatioita, joissa sotakalustoa käytetään. Mitä enemmän on sotia, sitä enemmän on liiketoimintaa. Ulkopolitiikan yksityistämistä on huomattavasti voimistanut itse sotabisneksen yksityistäminen, kun yhä useampia ”keskeisiä” sotilastoimintoja luovutetaan asevalmistajille ja Haliburtonin, Booz Allen Hamiltonin ja CACI:n kaltaisille urakoitsijoille.
Sotilaallisten sopimusten satojen miljardien dollarien lisäksi sotilaallisilla ja CIA:n operaatioilla on merkittäviä liiketoiminnallisia heijastusvaikutuksia. Koska Yhdysvalloilla on sotilastukikohtia 80 maassa eri puolilla maailmaa ja CIA:n toimii lisäksi monissa muissa maissa, tällä on suuri, vaikkakin enimmäkseen julkisuudelta piilossa oleva rooli päätettäessä, ketkä hallitsevat kyseisissä maissa, ja näin ollen myös tuottoisiin kauppoihin johtavassa politiikassa. Nämä kaupat koskevat mineraaleja, fossiilisia polttoaineita, öljyputkia sekä maa- ja metsätalousmaata. Yhdysvaltojen tähtäimessä on ollut vuodesta 1947 lähtien ainakin 80 hallituksen kaataminen. Näissä yleensä CIA:n johtamissa operaatioissa on organisoitu vallankaappauksia, salamurhia, kapinoita, kansannousuja, kansalaislevottomuuksia, vaalien manipulointia, talouspakotteita ja avoimia sotia. (Erinomainen tutkimus Yhdysvaltain hallituksenvaihtooperaatioista vuosina 1947-1989 on Lindsey O’Rourken Covert Regime Change, 2018).
Taloudellisia etuja edistävien ihmisten lisäksi on tietenkin ideologeja, jotka todella uskovat Amerikan oikeuteen hallita maailmaa. Kuuluisin tapaus on alituisesti sotaa lietsova Kaganin perhe, joskin heidänkin taloudelliset intressinsä ovat kietoutuneet sotateollisuuteen. Ideologit ovat olleet lähes joka kerta väärässä, ja he olisivat jo kauan sitten menettäneet asemansa Washingtonissa elleivät he olisi olleet niin hyödyllisiä sotien lietsojina. Tietoisesti tai tietämättään he toimivat sotateollisuuskompleksin palkattuina myyntimiehiniä ja -naisina.
On kuitenkin yksi asia, joka jatkuvasti haittaa tätä ulkopoliittista taloushuijausta. Teoriassa ulkopolitiikkaa harjoitetaan Yhdysvaltain kansan edun mukaisesti, vaikka totuus on päinvastainen. (Samanlainen ristiriita pätee tietysti ylihinnoiteltuun terveydenhoitoon, hallituksen Wall Streetille antamiin pelastuspaketteihin, öljyteollisuuden tukiin ja muihin huijauksiin.)
Yhdysvaltain kansalaiset tukevat harvoin ulkopoliittista juonittelua, kun he joskus kuulevat totuuden. USA:n sotia ei käydä kansan vaatimuksesta vaan yläportailla tehtyjen päätösten tuloksena. Tarvitaan erityistoimia, jotta kansa pysyy poissa päätöksenteosta.
Ensimmäinen tällainen toimenpide on hellittämätön propaganda. Kirjassaan 1984 George Orwell osui naulan kantaan, kun ”puolue” yhtäkkiä vaihtoi ulkovihollisen Euraasiasta Itä-Aasiaan ilman selitystä. Yhdysvallat tekee periaatteessa samoin. Kuka on Yhdysvaltojen pahin vihollinen? Valitkaa kauden mukaan. Saddam Hussein, Taleban, Hugo Chavez, Bashar al-Assad, ISIS, al-Qaida, Gaddafi, Vladimir Putin ja Hamas ovat kaikki näytelleet ”Hitlerin” roolia Yhdysvaltain propagandassa. Valkoisen talon tiedottaja John Kirby esittää propagandaa hymyillen, mikä osoittaa, että hänkin tietää sanomansa olevan naurettavaa, vaikkakin lievästi viihdyttävää.
Propagandaa vahvistavat Washingtonin aivoriihet, joiden talous perustuu sotateollisuusyhtiöiden ja joskus myös Yhdysvaltojen huijausoperaatioihin osallistuvien ulkomaisten hallitusten lahjoituksiin. Ajatelkaapa Atlantic Councilia, CSIS:ää ja tietysti aina suosittua, suurten sotateollisuuden tukemaa Institute for the Study of War’ia.
Toinen toimenpide on ulkopoliittisten operaatioiden kustannusten salaaminen. Yhdysvaltain hallitus teki 1960-luvulla sen virheen, että se pakotti amerikkalaiset kantamaan sotateollisuuskompleksin kustannukset värväämällä nuoria sotimaan Vietnamiin ja korottamalla veroja sodan maksamiseksi, jolloin yleisö alkoi kapinoida.
1970-luvulta lähtien hallitus on ollut paljon fiksumpi. Hallitus lopetti asevelvollisuuden, teki sotilaspalvelusta Pentagonin ostamaa palkkatyötä ja alkoi värvätä sotilaat alemmista sosiaalisista kerroksista. Samalla se hylkäsi sen omituisen ajatuksen, että valtion menot olisi rahoitettava verovaroin, ja siirsi sen sijaan sotilasbudjetin alijäämäiseksi, mikä suojaa sitä kansan vastustukselta, joka syntyisi, jos se rahoitettaisiin verovaroin.
Hallitus on myös houkutellut Ukrainan kaltaisia vasallivaltioita taistelemaan Yhdysvaltojen sotia, jotta amerikkalaiset ruumissäkit eivät häiritsisi Yhdysvaltojen propagandakoneistoa. Sanomattakin on selvää, että Yhdysvaltojen sotaherrat, kuten Sullivan, Blinken, Nuland, Schumer ja McConnell, pysyvät tuhansien kilometrien päässä rintamalinjoilta. Kuoleminen on varattu ukrainalaisille. Senaattori Richard Blumenthal (D-Conn.) puolusti Yhdysvaltain sotilaallista apua Ukrainalle hyvin käytettynä rahana, koska ”yksikään amerikkalainen sotilasnainen tai -mies ei ole loukkaantunut tai kadonnut”. Jotenkin hyvälle senaattorille ei valjennut, että voisi säästää myös ukrainalaisten henkeä, joita on kuollut satojatuhansia Yhdysvaltain provosoimassa Naton laajentumiseen liittyvässä sodassa.
Tätä järjestelmää tukee Yhdysvaltain kongressin täydellinen alistaminen sotabisnekselle, jotta Pentagonin ylimitoitettuja talousarvioita ja toimeenpanovallan käynnistämiä sotia ei kyseenalaistettaisi. Kongressin alistaminen toimii seuraavasti. Ensinnäkin kongressin sodan ja rauhan valvonta on suurelta osin annettu niiden edustajainhuoneen ja senaatin asevoimien komiteoiden tehtäväksi, jotka määrittelevät suurelta osin kongressin yleisen politiikan (ja Pentagonin budjetin). Toiseksi sotateollisuus (Boeing, Raytheon ja muut) rahoittaa molempien puolueiden asevoimien komiteoiden jäsenten kampanjoita. Sotateollisuus käyttää myös valtavia summia lobbaukseen, jotta eläkkeelle jääville kongressin jäsenille, heidän esikunnalleen ja perheilleen voidaan maksaa tuottoisia palkkoja joko suoraan sotateollisuudessa tai Washingtonin lobbausyrityksissä.
Kongressin ulkopolitiikkaa ei ole hakkeroinut ainoastaan Yhdysvaltojen sotateollisuus. Israel-lobby on jo kauan hallinnut kongressin ostamisen taidon. Israelin apartheid-valtion ja Gazan sotarikoksien tukeminen ei ole järkevää Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden ja diplomatian kannalta, puhumattakaan inhimillisestä moraalista. Ne ovat tulosta Israelin lobbausinvestoinneista, jotka olivat 30 miljoonaa dollaria kampanjalahjoituksina vuonna 2022 ja jotka ovat vielä huomattavasti suuremmat vuonna 2024.
Kun kongressi kokoontuu uudelleen tammikuussa, Biden, Kirby, Sullivan, Blinken, Nuland, Schumer, McConnell, Blumenthal ja heidän kaltaisensa kertovat meille, että meidän on ehdottomasti rahoitettava häviöön tuomittua, julmaa ja petoksiin perustuvaa sotaa Ukrainassa ja Gazan käynnissä olevaa joukkomurhaa ja etnistä puhdistusta, jotta me, Eurooppa ja vapaa maailma ja ehkä itse aurinkokunta eivät antaudu Venäjän karhulle, Iranin mullahille ja Kiinan kommunistiselle puolueelle. Tässä pelon lietsonnassaan nämä ulkopoliittisten katastrofien levittäjät eivät ole järjettömiä. He ovat petollisia ja poikkeuksellisen ahneita ajaen kapeakatseisia etujaan Yhdysvaltain kansan etujen edellä.
Yhdysvaltain kansan kiireellisenä tehtävänä on uudistaa perinpohjin ulkopolitiikka, joka on niin rikkinäistä, korruptoitunutta ja petoksille rakentuvaa, että se hautaa hallituksen velkataakkaan ja työntää samalla maailmaa lähemmäs ydinsotaa. Uudistus olisi aloitettava vuonna 2024 lopettamalla Ukrainan katastrofaalisen sodan ja Israelin sotarikosten rahoittaminen. Rauhanteko ja diplomatia – toisin kuin rahankäyttö sotiin ja varustautumiseen – ovat tie yleisen edun mukaiseen yhdysvaltalaiseen ulkopolitiikkaan.
Jeffrey D. Sachs on professori ja kestävän kehityksen keskuksen johtaja Columbian yliopistossa, jossa hän johti Earth Institute’a vuodesta 2002 vuoteen 2016. Hän on myös YK:n kestävän kehityksen ratkaisujen verkoston puheenjohtaja. Hän on toiminut kolmen YK:n pääsihteerin neuvonantajana, ja tällä hetkellä hän toimii pääsihteeri Antonio Guterresin alaisuudessa kestävän kehityksen tavoitteiden puolestapuhujana. Sachsin tuorein kirja on A New Foreign Policy: Beyond American Exceptionalism (2020). Muita kirjoja ovat mm: Building the New American Economy: Smart, Fair, and Sustainable (2017) ja, Ban Ki-moonin kanssa, The Age of Sustainable Development (2015).
Suomennos: Olli Tammilehto
Aihekategoria: Näkökantoja ja -kulmia
Oikeudet: CC BY-NC-ND 3.0