Veronica Pimenoffin puhe Helsingin rauhantoimintaryhmän rauhanjuhlassa 8.pnä kesäkuuta 2024

Näinä aikoina rauhasta puhuminenkin on ajettu marginaaliin.

Sodasta ja sotaan valmistautumisesta puhuminen ja kirjoittaminen on tullut militarisoituvassa Suomessa arkipäiväistä valtavirtaa.

Näinä päivinä ydinsodan uhka on lisääntynyt. Ukrainan toukokuun osuma Venäjän ennakkovaroitusjärjestelmän tutkiin Armavirissa

ei muuttanut Ukrainan ja Venäjän välisen sodan kulkua, mutta toi koko maailman lähemmäs ydintuhon mahdollisuutta. Tiettävästi isku oli mahdollinen toteuttaa vain yhdysvaltalaisten tiedustelutietojen ja aseenkäytön ohjauksella. Onneksi mikään tuhoisa tapahtumaketju ei lähtenyt liikkeelle, kun Venäjä ei vastannut provokaatioon.

Ns. Kuuban kriisin aikaan syksyllä 1962 ydinsodan akuutti uhka kyettiin purkamaan, kun ydinasevaltojen johtajat pitivät yhteyttä, neuvottelivat ja laukaisivat tilanteen laukaisematta asetta eli käyttivät diplomatiaa.

Näinä aikoina ei pidetä yhteyttä, ei neuvotella eikä sodille näy loppua.

Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken kieltäytyy puhumasta venäläisen virkaveljensä kanssa. Suomikin on lakannut pitämästä yhteyttä naapurimaahansa Venäjään. Tasavallan presidentti tuntui olevan asiasta ylpeä, kun hän ennen valintaansa kertoi, ettei olisi Moskovaan yhteydessä kuin Washingtonin kehotuksesta. Suomi ei käytä diplomatiaa.

Vakavan Kuuban kriisin aikaan ydinsodan mahdollisuuden ymmärsivät kaikki, jotka seurasivat uutisia. Ydinsodan uhka on nyt suurempi kuin koskaan, mutta se saa vähäistä uutishuomiota eikä näy monia vaivaavan.

Vanhat ihmiset tavoittavat vielä ydinpommin pelon. He ymmärtävät myös ympäristötuhon uhan. Nuoret ihmiset ahdistuvat ympäristötuhon uhasta. He ymmärtävät myös ydinsodan uhan.

Yhteinen rauhan ja ympäristöliike ei kuitenkaan ole vielä ottanut syntyäkseen. Monet vanhat ja nuoret ovat yhtälailla tietoisia uhista, pelkoa ja ahdistusta he ehkä eivät vielä jaa.

Rauhanliikkeen ja ympäristöliikkeen on yhdistettävä voimansa. Sota tuhoaa ympäristöä ja resursseja. Ilman rauhaa ympäristöliike ei onnistu tavoitteessaan. Ilman ympäristöliikkeen tavoitteiden saavuttamista rauhakaan ei turvaa elämän monimuotoisuuden jatkumista maapallolla. Yhdessä rauhanliike ja ympäristöliike kykenevät suojelemaan ja juhlistamaan elämää.

Perustuslain ensimmäisessä pykälässä säädetään, että Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan turvaamiseksi. Suomi on YK:n jäsen ja myös sentähden velvoitettu kaikissa tilanteissa aktiivisesti pyrkimään rauhaan. Mutta Suomi ei näy piittaavan perustuslain eikä YK:n jäsenvelvoitteestaan edistää rauhaa kaikin diplomaattisin keinoin. Suomi on sitonut ulkopolitiikkansa Yhdysvaltain politiikkaan ja lakannut itsenäisesti arvioimasta Ukrainan tilannetta, Gazan tilannetta, suhdettaan Kiinaan ja suhdettaan ns. Globaalin etelän maihin. Maailmanjärjestyksen muuttuessa yksinapaisesta moninapaiseksi Suomi on viime hetkellä pyrkinyt häviävän hegemonin leiriin.

Suomi on muitten Pohjoismaiden tavoin solmimassa USA:n kanssa kahdenvälisen puolustussopimuksen DCA:n, johon ei ole kirjattu mitään takeita siitä, että Suomi todella saisi apua puolustukseensa. DCA:ssa väitetään, että USA:n joukkojen läsnäolo turvaisi Suomea, mutta se ei aseta USA:n joukoille mitään läsnäolovelvoitetta edes mahdollisen ulkoa tulevan uhan tilanteessa.

DCA:han on kirjattu Yhdysvaltain joukkojen oikeus tulla, liikkua, toimia ja poistua maasta omassa komennuksessaan Suomen voimatta niiden tekemisiin puuttua. Vieraan vallan joukot toimisivat Suomessa viime kädessä vieraan ylipäällikön alaisuudessa, jolla olisi Yhdysvaltain ydinasedoktriinin mukaisesti valta yksinään päättää ydinaseen ensi-iskusta. Suomalaiset eivät millään tavoin voisi vaikuttaa siihen, kuka tämä asevoimien ylipäällikkö olisi. Sopimuksen astuessa voimaan tämä Commander in Chief todennäköisesti olisi presidentti Biden tai presidentti Trump.

Jos kaikki Pohjoismaat solmivat DCA sopimukset, Yhdysvaltain sotilasmahti saa pelikentäkseen kaikki nämä maat ja niiden Itämeren ja arktiset alueet ja Suomen itärajasta tulee kahden ydinasevallan raja. Turvallisuuspoliittiset selonteot ovat päätyneet siihen, ettei Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa, mutta DCA:han liittyminen lisää jännitettä ja aseellisten yhteenottojen todennäköisyyttä Suomen alueella.

Suomi on valitsemassa antautumisen liittolaiselle, joka aina toimii omassa intressissään. Vaikka Yhdysvallat ei voita sotiaan, se jatkuvasti käy tuhoisia sotia muiden maiden alueella jättäen ne hävitettyinä taakseen kuten viimeksi Afganistanin. Se hakee myös muiden maiden sotilaita kuolemaan ja haavoittumaan intressiensä puolesta. Afganistanin sota oli itsenäisen Suomen pisin sota, ja sekin hävittiin.

Suomen pitäisi havahtua siihen, että Yhdysvallat laajentaa hävityssotiaan myös vastustajiensa naapurimaihin. USA pommitti Vietnamin naapurimaata Laosia yhdeksän vuoden ajan keskimäärin joka kahdeksas minuutti ja pudotti 2 miljoonaa tonnia pieneen maahan.

Suomen pitäisi havahtua siihen, että Yhdysvallat käy ja mahdollistaa liittolaistensa pommitussotaa Syyriaa ja Jemeniä vastaan. Gazan kaistaleelle on lokakuussa alkaneessa sodassa pudotettu jo 72 000 tonnia pommeja, jotka USA on Israelille luovuttanut niiden tarkoituksen tarkkaan tietäen. Ilman Yhdysvaltain materiaalista ja poliittista tukea Israel ei pystyisi käymään kansanmurhaan yltävää sotaansa.

Yhdysvallat esti toivoa herättäneiden Istanbulin rauhanneuvottelujen jatkumisen Ukrainan sodan alussa eikä estä nykyistä vaarallista eskaloitumista saati pyri diplomaattisin keinoin rauhanratkaisuun.

Tällaiselle liittolaiselle Suomen eduskunta näyttää nyt kesäkuussa luovuttavan itsemääräämisoikeuttaan ja maa-alaansa sotilaallisiin tarkoituksiin.

Suomen kyky itse päättää sodasta ja rauhasta vaarantuisi, jos Yhdysvallat saisi Suomen alueita sotilaalliseen käyttöön. Yhdysvallat ja sen vastapuolena aseellisessa konfliktissa oleva valtio ratkaisisivat omilla tosiasiallisilla toimillaan, olisiko myös Suomi sodan osapuoli. Sekä eduskunta että tasavallan presidentti saattaisivat joutua tapahtuneen tosiasian eteen.

Tällöin Suomi olisi ilman omaa päätöstään valtioiden välisen aseellisen konfliktin osapuoli annettuaan maaperänsä Yhdysvaltain asevoimien käyttöön. Suomessa olevat sotilaalliset kohteet – ensisijaisesti Yhdysvaltain joukot ja aseet – olisivat sodan oikeussääntöjen kannalta hyväksyttäviä kolmannen maan aseellisen voimankäytön maaleja.

USA on kahdensadan vuoden ajan Monroen doktriiniansa noudattaen pitänyt huolta siitä, ettei sen rajoille asetu sitä uhkaavia aseista ja joukkoja. Samalla se pyrkii piirittämään vastustajansa Kiinan ja Venäjän sotilastukikohdillaan. Suomi ollaan välineellistämässä tähän vaaralliseen politiikkaan, jolla se toteuttaa Yhdysvaltain intressiä DCA:lla, johon Yhdysvalloille ei ole kirjattu mitään velvoitteita Suomea kohtaan.

Tätä vastaan voi ja pitää protestoida kansalaisadressilla, mielenosoituksin ja viesteillä kansanedustajille.

Perustuslaissa säädetään, että valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansa siis uskoo valtansa edustajilleen. Valtiovallan käyttäminen kuuluu eduskunnalle eikä vieraalle vallalle. Vetoamme ja vaadimme, että eduskunta ei luovuta sille uskottua valtaa millekään toiselle valtiolle eikä varsinkaan murenevaa asemaansa jatkuvin sodin ja muille maille asetetuin tuhoisin pakottein puolustavalle Yhdysvalloille. Kansa on antanut eduskunnalle vallan. Eduskunta ei saa antaa sitä toiselle valtiolle.