Johdanto

Norja 2021, sitten Ruotsi, Suomi ja viimeisenä Tanska, kaikki joulukuussa 2023.

Tanska ja Yhdysvallat allekirjoittivat DCA-sopimuksensa Washingtonissa 19.12.2023. Tallensimme sopimustekstin (tanskaksi; englanniksi). Mitä ajatella Tanskan DCA:n jälkeen?

EU:n ja Yhdysvaltojen poliitikkojen ja sotilashenkilöstön nykyisiä perusteluja on vaikea ymmärtää ilman absurdiuden tunnetta.

Odottavatko venäläiset vain sopivaa tilaisuutta vallata Kööpenhamina ja miehittää Seelanti? Pyrkivätkö Kaliningradin merivoimien komentajat muuttamaan Bornholmin venäläiseksi laivastotukikohdaksi? Vai haluaako Putin Jyllannin sillanpääksi suurelle suunnitelmalleen valloittaa Saksa ja Alankomaat? Onko meidän oletettava, että Putin ei anna periksi ennen kuin hän seisoo siellä, missä tsaari Pietari aikoinaan opiskeli laivanrakennusta ja mistä käsin hän, Putin, haaveilee jatkavansa voittokulkuaan länteen lähettämällä Venäjän laivastonsa suurta vastustajaansa vastaan Atlantin toisella puolella?

Ilmeisesti Tanskan armeija ja pääministeri Mette Frederiksenin johtamat tanskalaiset sosialidemokraatit vastaavat edellisiin kysymyksiin kyllä kyllä, kyllä ja kyllä! Muutenhan Tanska ei luopuisi pitkäaikaisesta politiikastaan, jonka mukaan se on kieltänyt ulkomaiset joukot alueellaan. Miksi Tanska muuten tekisi Yhdysvaltojen kanssa kahdenvälisen DCA-puolustusyhteistyösopimuksen, joka sallii Yhdysvaltojen joukkojen läsnäolon maassa ja antaa Yhdysvalloille pääsyn Karupin, Skrydstrupin ja Aalborgin lentotukikohtiin?

Tunne siitä, että poliittiset ja sotilaalliset johtajamme tekevät hulluja asioita, syveni entisestään, kun luin JEF:n reaktiosta Nordstreamin räjähdykseen lähellä Tanskan Bornholmin saarta.

Joint Expeditionary Force (JEF) on eräänlainen merellinen mini-NATO, johon Pohjoismaat, Suomi vuodesta 2017 alkaen, osallistuvat Britannian johdolla Itämeren alueen ja arktisen alueen militarisoimiseksi ja valvomiseksi. Nordstreamin räjäyttämisen jälkeen JEF:n ministerit ”tuomitsivat nämä tahalliset sabotaasit ja tiivistivät yhteistyötään tulevien hyökkäysten havaitsemiseksi ja estämiseksi”, todetaan eräässä JEF:in ”visiota” käsittelevässä artikkelissa Tämä voisi melkein kuulostaa järkevältä, jos Nordstreamin sabotaasin pääepäilty ei olisi Naton tärkein jäsen, Yhdysvallat.

Sotilashallinto

Helsingör 8.6,2022

Kirj. Kai Jensen ja Irrenne Peier

Tanska ei ole allekirjoittamassa tukikohtasopimusta Naton, vaan Yhdysvaltain hallituksen kanssa, ja kyseessä on sopimus Yhdysvaltain sotilastukikohdista Tanskassa, ei Naton. Merkittävä ero ja tieto niille, jotka eivät ole tietoisia erosta.

Norjassa Stortinget (parlamentti) on juuri hyväksynyt tukikohtasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa – hyvin niukalla enemmistöllä.

Kyseessä on hyvin kauaskantoinen sopimus, joka periaatteessa laillistaa ”valtion valtiossa” eli käytännössä sotilashallinnon Yhdysvaltojen johdolla ja lain nojalla, mutta Norjan maaperällä. Kyseessä on hyvin konkreettinen luopuminen Norjan maaperää ja lainvalvontaa koskevasta suvereniteetista.

Voiko Tanskan (kuten myös Norjan) hallitus luottaa Tanskan armeijan ja turvallisuuspoliisin pitkäaikaiseen lojaalisuuteen? Tässä on ilmeinen lojaalisuusristiriita, varsinkin jos maissa on sosialidemokraattisia ja vasemmistolaisia hallituksia.

Yhdysvaltain sotilaskoodi pitää kaikkea liberalismin vasemmalla puolella olevaa kumouksellisena kommunismina ja mahdollisena taistelijana. Tähän kuuluvat sosialidemokratia ja vasemmisto, – tiedotusvälineiden älymystö ja radikaalit elementit, – työväen- ja ammattiyhdistysliikkeet jne.

Armeija tarkoittaa ydinaseiden mahdollista käyttöä kaikkialla Pohjoismaissa jokaisessa Yhdysvaltain tukikohdassa ja niiden laajentamista kansallisiin armeijoihin esimerkiksi Naton ja JEF:n [Joint Expeditionary Force] kautta.

Kaikenlainen aiempi rauhan- ja liennytyspolitiikka ja kansallinen puolueettomuus on hylätty Skandinavian ylle asetettavan ydinsateenvarjon hyväksi. Tämä muuttaa Pohjoismaat sotilaallisten konfliktin reuna-alueesta suoraan niiden polttopisteeseen, johon kumman tahansa osapuolen ydinaseisku voi kohdistua.

Tämä on kuin hullujen univormupukuisten ihmisten mielistä kumpuava dystooppinen hulluus. Se ei ole oikeutettua turvallisuuspolitiikkaa. Se on hulluutta.

Tanskan valtakunnan ja Grönlannissa sijaitsevan Thulen tukikohdan kautta meillä on ennestään jonkin verran kokemusta Yhdysvaltojen sotilastukikohdista, joissa on ydinaseita, ja siitä, miten vähän meillä on siellä sananvaltaa.

Oletetaan, että Yhdysvaltain joukot linnoittavat Bornholmin pysyvästi edistyneeksi linnakkeeksi, jolla on lentotukikohta ja laivastotukikohta Itämerellä. Se on mahdollista. Aalborgin lentotukikohta – Karup ja Skrydstrup ovat myös Yhdysvaltain ydinpommikoneiden varsinaisia tukikohtakohteita. Olemme jo nähneet niiden saapuvan Esbjergin ja Køgen satamiin. Ne ovat jo pitkään puuttuneet Tanskan suvereniteettiin Grönlannissa ja arktisella alueella.

Norjan ja Tanskan DCA-sopimusten vaikutukset eivät kuitenkaan rajoitu tähän.

Norjan ja Tanskan hallitukset (myöhemmin myös sekä Suomi että Ruotsi) suunnittelevat vastaavanlaisten tukikohtasopimusten toteuttamista, mikä on suurempi turvallisuusuhka Pohjoismaiden väestölle ja siviiliyhteisöille kuin koskaan aikaisemmin.

Nämä alueet eivät ole enää kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan käytettävissä. Sääntöjen noudattamatta jättäminen on vakava rikos – Yhdysvaltain sotilaallisen lainkäyttövallan ja oikeuden alaisuudessa.

Pian näemme Yhdysvaltojen armeijan miehittävän maatamme ja muita maita peruuttamattomalla 10-vuotisella yhteistyösopimuksella kyseisen maan hallituksen kanssa, jonka sisältö on pelottavan kauaskantoinen – Tanskan hallituksen vastuulla.

Tuleva perussopimus lisää ydinaseiden käytön riskiä, lisää sotilaallista aseistusta ja tekee Pohjoismaista ja Tanskasta korkean riskin alueita.

Sopimus on avoin amerikkalaisille ihmisoikeusloukkauksille Tanskan alueella.

Se heikentää demokratiaa ja heikentää Tanskan kansallista itsemääräämisoikeutta.

Se aiheuttaa myös vakavaa vahinkoa luonnolle, ympäristölle ja ilmastolle.

Olemme jo aiemmin tuoneet esiin ja kuvailleet monia seurauksia, joita maamme amerikkalaisella sotilaallisella miehityksellä on meille.

Se, että vieraalle valtiolle annetaan oikeus käyttää ekstraterritoriaalista lainkäyttövaltaa merkittävillä maa-alueilla rauhan aikana, on selkeä perustuslain ja kansallisen suvereniteetin rikkomus.

Perussopimuksen myötä Yhdysvalloilla on tulevaisuudessa rajoittamaton pääsy näille tanskalaisille alueille henkilökuntaa, aseita ja sotilaita varten, kun taas meillä muilla ei ole enää samaa oikeutta. Yhdysvaltain joukkojen määrää ei ole rajoitettu. Yhdysvallat käyttää tukikohdissa omia valtuuksiaan syyttää Yhdysvaltain joukkojen jäsenten tekemiä virka-ajan ulkopuolisia rikoksia, mukaan luettuina yhdysvaltalaissotilaiden tukikohta-alueiden ulkopuolella tekemät rikokset.

Periaatteessa Yhdysvallat voisi tämän sopimuksen perusteella sijoittaa Tanskaan useita pataljoonia amerikkalaisia joukkoja.

Huhtikuussa 1940 Saksan armeija tunkeutui Kööpenhaminaan muutaman tuhannen miehen voimin – ja ilman, että sillä oli jo tukikohtia maassa.

Riski siitä, että Yhdysvallat miehittäisi Tanskan sotilaallisesti osana ennalta ehkäisevää sotaa, on siirtynyt paljon lähemmäksi.

Kai Jensen ja Irrenne Peier toimivat paitsi Tanskan rauhanliikkeessä myös Boligaksjonen-nimisessä ”itsenäisessä järjestössä aktivismia ja toimintaa varten, jonka tavoitteena on kiinteistöjen ja ympäröivän alueen hallinta”:

Koonnut ja johdannon tehnyt Mikael Böök

Aihekategoria: Näkökantoja ja -kulmia