Pari viikkoa sitten [12.3.25] Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman ”EU:n horjumattoman tuen jatkamisesta Ukrainan hyväksi, kun Venäjän hyökkäyssota on jatkunut jo kolme vuotta”.
Ei liene yllätys että Ukrainan sotilaallinen tukeminen ”muun muassa pitkän kantaman asejärjestelmillä” sekä sodan jatkaminen kunnes Ukraina on palauttanut ”koko alueensa täysin hallintaansa sen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen mukaisesti” nähdään päätöslauselmassa ainoana keinona sodan lopettamiseksi. Diplomatiasta ja rauhanpolitiikasta ei siis ole häivääkään tässä aluperin rauhanprojektiksi tarkoitetun Euroopan Unionin lakeja säätävän kokouksen linjanvedossa vaan kaikki toivo on asevarustelussa EU-hallitusten päättämän 800 miljardia maksavan ReArmEurope-suunnitelman mukaisesti.
Äänestyksen tulos ei kuitenkaan ollut täysin toivoton. Äänet jakautuivat nimittäin seuraavasti: 442 päätöslauselman puolesta ja 98 vastaan. lisäksi 126 ännesti tyhjää ja 53 eivät ännestäneet lainkaan. Toisin sanoen: 666 äänestänestä mepeistä noin kolmasosa ei ainakaan äänestänyt tämän sotahuudon — miksi muuksi sitä pitäisi kutsua? — puolesta . Ja niihin melkein sataan meppiin, jotka saivat selkeästi sanotuksi EI, kuuluivat itse asiassa suurin osa Vasemmiston (GUE/NGL) mepeistä aivan niin kuin odottaa saattaisikin — mikäli vielä tuntee olevansa vasemmistolainen.
En nyt puhu Merja Kyllösestä, Li Anderssonista tai Jussi Saramosta, jotka yhdessä Ruotsin Vänsterpartietin Jonas Sjöstedtin ja Hanna Gedinin sekä Tanskan Enhedslistanin Per Clausenin kanssa olivat päätöslauselman ehdottajien joukossa. Saramo ei sitten jostain syystä osallistunut äänestykseen mutta hollantilainen Anja Hazekamp, joka edustaa eläinten oikeuksia ajavaa ”Partij voor de Dieren”-puoluetta, lisäsi Vasemmisto-ryhmän yhteensä kuuteen JAA-ääneen omansa.
Euroopan parlamentin muut Vasemmisto-ryhmään kuuluvat 21 meppiä äänesti EI ja 13 pidättäytyi äänestämästä. Mainittakoon tässä yhteydessä myös tiukasti vasemmistolaisen, välillä vasemmistokonservatiiviseksikin kutsutun, Bündnis Sahra Wagenknecht-puolueen (BSW) 6 meppiä, jotka odotetusti ännesti EI.
Historiallisen äänestystuloksen analyysiä sopisi jatkaa kysymällä: ketkä olivat muut 71 päätöslauselmaa vastustaneet europarlamentaarikot ja muut 113 äänestyksestä pidättäytyneet? Mutta jätän vastauksen toisen kirjailijan tehtäväksi. Totean vain, että kaikki suomalaiset mepit, myös perussuomalaisten, joskus laitaoikeistolaiseksi luonnehdittu Sebastian Tynkkynen, kannattivat tätä päätöslauselmaa.
Haluaisin antaa puheenvuoron Vasemmisto-ryhmän kahdelle antimilitaristille, jotka eivät yhtyneet yleiseen sotahuumaan.
Ensimmäinen heistä on Özlem Demirel, saksalaisen Die Linke-puolueen vuonna 1984 syntynyt meppi, joka selittää EI-äänensä mm. seuraavin sanoin: ”Ukrainan kärsimystä käytetään väärin EU:n laajentamiseksi sotilasliitoksi… Tämän politiikan seurauksena eskaloitumisesta ja sodasta tulee normaali keino harjoittaa politiikkaa lastemme tulevaisuuden turvaamiseksi Euroopassa. Työssäkäyvät ihmiset maksavat tästä työskentelemällä entistä enemmän, tekemällä enemmän ylitöitä ja tuottamalla enemmän. Samaan aikaan vyötä kiristetään sosiaalimenojen osalta….Haluan tehdä asian selväksi: en ole pasifisti enkä tietenkään hylkää oikeutta itsepuolustukseen. Olen antimilitaristi, ja sellaisena haluaisin esittää kysymyksen: Kuka hyötyy militarisoidusta politiikasta ja ketä se vahingoittaa? … Kyllä, Putin on itsevaltias, joka edustaa Venäjän oligarkian estotonta politiikkaa. Mutta pohjimmiltaan tämä konflikti ei ole autoritaarisuuden ja demokratian välinen konflikti, vaan yhtäältä venäläisen pääoman ja toisaalta länsimaisen pääoman välinen kova valtataistelu – ja tätä konfliktia maksetaan Ukrainan väestön selkänahalla. Ja mitä NATO, jonka jäsenet ovat käyneet useita hyökkäyssotia lähimenneisyydessä (Jugoslavia, Libya, Afganistan), tekee paremmin? ” (Demirelin haastettelu, Jakobin.de).
Toinen on v.1980 syntynyt Marc Botenga, Belgian työväenpuolueesta (Partij van de Arbeid/Parti du Travail de Belgique), joka Euroopan puolustuksen niin sanotusta Valkoisesta kirjasta käydyssä keskustelussa sanoi näin: ”Arvoisa puhemies, arvoisa komission jäsen, arvoisat neuvoston edustajat, hyvät parlamentin jäsenet, 800 miljardia euroa ei käytetä eurooppalaisten palkkojen korottamiseen, eläkkeiden korottamiseen, laadukkaan terveydenhuollon takaamiseen kaikille eurooppalaisille ilman jonotuslistoja eikä edes siihen, että bussit ja junat kulkevat ajallaan joka kaupungissa ja kylässä. Ei, olette antautuneet sotahulluudelle. Onnittelut!
Olkaamme kuitenkin rehellisiä: me käytämme jo nyt kaksi tai kolme kertaa enemmän rahaa sotaan kuin Venäjä. Saksalaisen lehdistön mukaan meillä on tällä hetkellä neljä kertaa enemmän sotalaivoja kuin Venäjällä, kolme kertaa enemmän taistelupanssarivaunuja ja tykistöä ja kaksi kertaa enemmän hävittäjiä, kun taas Venäjä ei onneksi pysty valloittamaan edes neljännestä Ukrainasta. Kestää vielä kauan, ennen kuin venäläiset laskeutuvat Brysselin suurelle aukiolle! Jos ette halua kuulla sitä, ei se mitään. Nämä ovat tosiasioita, mutta te haluatte mieluummin ideologiaa.”
***
Onko Suomen tiedotusvälineissä kerrottu edellä mainituista yksityiskohdista? Ovatko ne ilmestyneet edes vasemmistolaisessa Kansan Uutiset -lehdessä? En tiedä, mutta olen merkinnyt ne muistiin, koska ne ovat mielestäni tärkeitä ja mielenkiintoisia.
Muutama päivä sen jälkeen, kun ”eurooppalainen päätös” investoida voimakkaasti sotateollisuuteen ja sotilaallisesti mukautettuun infrastruktuuriin oli tehty, Saksan liittoneuvosto (Bundesrat) päätti poistaa maan niin sanotun velkajarrun (Die Schuldenbremse) – jälleen kerran salliakseen sotaluottojen jyrkän kasvun! Tällä kertaa myös Die Linke -puolueen valtuutetut äänestivät JAA, mikä tosin aiheutti protesteja puolueen omissa riveissä.”Heidän ei olisi koskaa pitänyt yhtyä’ tähän päätökseen” sanoi edellä mainittu Özlem Demirel Berliner Zeitungille (31.3.25)
”Pyrkiessään ”normaaliksi”, ”hyväksyttäväksi” puolueeksi Die Linke on liittynyt sodanlietsovien radikaalikeskustalaisten varusteluhulluuteen” totesi puolestaan blogissaan Kreikan entinen valtiovarainministeri Yanis Varoufakis.
Mikael Böök
Kategoria: Näkökantoja ja kulmia