Huomioita sopimusneuvottelujen ajoituksesta

Suomen puolustusministeri ja Yhdysvaltain ulkoministeri ovat joulukuussa 2023 allekirjoittaneet kahdenvälisen puolustussopimuksen Defense Cooperation Agreement (jäljempänä DCA).

Vuotta aiemmin Suomen johtavat poliitikot vakuuttelivat, että NATO-jäsenyys turvaisi Suomen. Nyt he väittävät Suomen välttämättä tarvitsevan DCA:n turvallisuutensa takaamiseksi.

Jos DCA solmitaan, Yhdysvaltain sotavoimat voivat toimia Suomen alueella ilman NATO-byrokratian päätöksiä ja myös siinä tapauksessa, että NATO purettaisiin DCA:n voimassaoloaikana.

Jos Ukrainasta tulisi sodan loputtua sotilaallisesti liittoutumaton maa, pohjois-Euroopassa ei enää ole Venäjän federaation rajalla Ruotsista ja Suomesta koostuvaa liittoutumatonta aluetta, kun uutta Euroopan turvallisuusjärjestelmää luodaan. Maaliskuussa 2024 alkavaan NATOn suuressa sotaharjoituksessa Nordic Response / Steadfast Defender mm. yli tuhat amerikkalaissotilasta kokeilee Ruotsia kauttakulkumaana, Suomea taistelutantereena ja Kuolan niemimaata kiinnostuksen kohteena.

Huomioita sopimusosapuolista

Aina on tarpeen tietää, minkälaisen osapuolen kanssa sopimuksen solmii. Jos haluaa solmia sotilaallisen sopimuksen, on hyvä tutustua sopimuskumppanin sodankäyntitapoihin. USA:n sotilasbudjetti on maailman suurin, yhtä suuri kuin maailman kymmenisen seuraavaksi suurimmat sotilasbudjetit yhteensä. Sotaministeriö Pentagonin taloutta ei tarkasteta muitten ministeriöiden tapaan. Kongressin, aseteollisuuden ja asevoimien johtajat ovat tiivis ryhmä, joista jotkut toimivat vuorotellen jossakin näistä yksiköistä. Toisen maailmansodan kenraali, myöhemmin Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower varoitti vuonna 1961 jäähyväispuheessaan sotilasteollisesta kompleksista (military–industrial complex), joka käsite sittemmin usein laajennetaan military-industrial-congressional complex nimitykseksi huomioiden kongressin jäsenten ja lobbaajien vaikutuksen. Sotateollinen kompleksi merkitsee sotilashenkilöiden, taloudellisista toimijoiden ja poliitikoiden vaikutusvaltaisesta verkostoa, jonka yhteinen etu on tavaroiden ja palveluiden tuottaminen sotilaallisiin tarkoituksiin ja joka hyötyy Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sodista, silloinkin kun ne hävitään. Liittolaisten rauhanajan varustelusta, siis mm. suomalaisten veroeuroista, se myös hyötyy,

USA:lla on yli 800 sotilastukikohtaa muissa maissa, ja se on toisen maailmansodan jälkeen käynyt niistä käsin sotaa kaikilla asutuilla mantereilla. USA käy jatkuvasti vuosia kestäviä hyökkäyssotia niitä voittamatta. Perääntyessään se on jättänyt tuhottuja maita sekasortoon ja ryöstänyt niiden luonnonvaroja kuten öljyä, ja sotakorvausten maksamisen sijaan se asettaa aiemmille sotilaallisille vastustajilleen vuosikymmeniksi mittavia pakotteita. Tätä kirjoitettaessa se polittisesti ja asein mahdollistaa ja tukee kansanmurhan tunnusmerkistöjä täyttävää sotilasoperaatiota Gazassa näin vaarantaen merenkulun punaisella merellä ja aktiivisesti eskaloiden sotaa pommittamalla tukikohdistaan käsin kohteita Jemenissä ja Iranissa.

Tätä nykyä Yhdysvaltain asevoimat heikkenevät, kun ne eivät saavuta värväystavoitteitaan. Joukot osaavat pommittaa, mutta eivät ole sopeutuneet dronesotaan. Sotateollisuus ei pysty tuottamaan riittävästi ammuksia liittolaisilleen viemiin aseisiinsa. Asetuotanto ei näytä ohjautuvan käytävien sotien tarpeiden vaan aseteollisuuden osakkeenomistajien voitonodotusten mukaan. USA:n sotavoimat eivät pysty hallitsemaan kaikkia lukuisia aseellisia konflikteja, joihin ovat osallisia. USA:n sotapolitiikaa ohjaavat sen omat geopoliittiset ja sotilasteollisen kompleksin intressit. Tämän kaiken huomioiden, Yhdysvaltain soveltuvuus puolustusyhteistyön kumppaniksi kyseenalaistuu.

DCA:ta solmiessaan USA:lla on tällä hetkellä muitakin sopijapuolia kuin Suomi. Yhdysvallat ei paraikaa ole solmimassa DCA:ta vain Suomen, vaan myös Ruotsin ja Tanskan kanssa; Norjan ja Baltian maiden kanssa sillä jo on sellainen. Kun USA:lla on tukikohtia myös Puolassa ja Saksassa, koko Itämeri rantavaltioineen olisi sen sotilasmahdin hallinnassa lukuun ottamatta Kaliningradin seutua ja Venäjän toiseksi suurinta kaupunkia Pietaria, mikä johtaisi vakavaan jännitteen kasvuun. Sotilaallinen toiminta-alue kattaisi kaikki Pohjoismaat ja tunkisi läntiselle arktiselle alueelle ja hyvin lähelle Venäjän tukikohtia Murmanskissa. Tämä olisi vavahduttava geopoliittinen muutos, jonka seurauksia on syytä arvioida Suomen sopimusta tarkastellessa. Kiinnostavien luonnonrikkauksien suhteen voi todeta, että Pohjoismaissa on mm. suuret makean veden varannot.

Suomen DCA:n tekstiä tutkiessa ei voi olla toteamatta, että se käytännössä on samanlainen kuin Norjan, Ruotsin ja Tanskan. Tästä joutuu päättelemään, että näiden maiden ja siis myös Suomen neuvotteluvaltuuskunnalle esitettiin heti neuvottelujen alussa Yhdysvaltain laatima valmis sopimus, sillä ei ole mitenkään todennäköistä, että avoimista omista erityisistä lähtökohdista aloittaen jokainen maa päätyisi täsmälleen samanlaiseen sopimukseen USA:n kanssa. Suomen valtuuskunnalla ei näytä olleen neuvotteluvaraa. Esittiköhän se mitään vaatimuksia vai nöyrtyikö jo kättelyssä? Harvoja neuvotteluissa sovittavia asioita olivat ehkä vain Yhdysvaltain käyttöön annettavat sotilasalueet. Vanhoista NATO-maista Norjasta ja Tanskasta ei näy olleen tarvetta enää ottaa niin monta uutta aluetta Yhdysvaltain joukkojen käyttöön kuin uusista NATO-maista Ruotsista ja Suomesta. Jos sopimukset ratifioidaan, yksi suurvalta panee ruotuun neljä pientä Pohjoismaata, kaikki kerralla omien tarkoitusperiensä mukaan. Tämän seikan merkitys on pidettävä mielessä, vaikka tässä kirjoituksessa DCA:han perehdytään Suomen kannalta. Jos siis todetaan, että kukin pohjoismaa keskenään samanlaisella sopimuksellaan merkittävässä määrin luovuttaa täysivaltaisuuttaan Yhdysvalloille, siitä seuraa, että Yhdysvalloista tulee koko alueella pohjoismaiden rajat ylittävä pidäkkeetön suvereeni toimija.

Huomioita sopimusosapuolten tavoitteista

Sopimuksen solmijoilla on yleensä tavoitteita, silloinkin kun he eivät ole tasaväkisiä. Suomen tavoitteeksi on ilmoitettu Suomen turvallisuuden takaaminen, Yhdysvaltain tavoitetta tämän sopimuksen kohdalla ei liene missään julkisesti esitelty. Lienee oikeutettua olettaa, että Yhdysvaltain tavoite ei eroa sen yleisistä usein korkealla taholla ilmaistuista ulkopoliittisista tavoitteista: mm. sotilaallisin keinoin säilyttää johtava asemansa maailmassa, lyödä Venäjä ja päihittää Kiina.

Huomioita sopimustekstistä

Vaikka DCA:n johdannossa viitataan useisiin Suomeakin sitoviin sopimuksiin, mikään niistä ei oikeudellisesti velvoita Suomea solmimaan DCA:ta. Vuonna 2016 Yhdysvaltain kanssa tehty aiesopimus Suomen ja Yhdysvaltain välillä ei ole Suomen eikä Yhdysvaltain lakien saati kansainvälisen lain mukaan sitova eikä se velvoita maita sopimaan puolustusyhteistyöstä. Suomella ei ole mitään oikeudellista velvoitetta DCA sopimuksen solmimiseen.

Yhdysvallat saavuttaisi sopimuksessa tavoitteensa. Sen joukot saisivat vapauden tulla ja mennä ja liikkua maalla, merellä ja ilmassa kaikissa näissä Pohjoismaissa niiden valtionrajoista välittämättä ja kenenkään sen puuhiin puuttumatta sijoittaa joukkojaan, aseitaan ja kalustoaan tällä suurella sotilaallisella pelikentällä. USA voisi ylläpitää tiedusteluyksiköitä ja tehdä sotilaallisia iskuja sen käyttöön luovutetuilta sotilasalueilta käsin (3, 4, 6, 7, 8 artiklat).

Hinta tästä kaikesta näyttäisi olevan USA:lle minimaalinen, kun isäntämaa antaisi omastaan eikä vaatisi tavanomaisia vuokria, hintoja tai lupa- tai tullimaksuja (3, 7, 8, 9, 10, 11, 15, 16, 17, 18, 19, 20, 21, 24, 25, 26, 28 artiklat). USA:n joukot voisivat halutessaan ylläpitää Suomen alueella sangen omavaraista kulttuuria omine palveluineen: pankkeineen, posteineen, työsopimuksineen, radiotaajuuksineen (21, 22, 23, 24, 25, 26, 28 artiklat).

Sopimustekstissä todetaan ympäristön suojelusta, että sitä koskevia Suomen lakeja kunnioitetaan ja Suomi vahvistaa, että sen toimintaperiaatteena on panna ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevat säädökset, määräykset ja vaatimukset täytäntöön ottaen asianmukaisesti huomioon USA:n joukkojen … terveyden ja turvallisuuden (27 artikla). Vaarallisten jätteiden maanrajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvonnasta huolehdittaisiin yhdessä Baselin yleissopimuksen mukaan (27 artikla). Meluhaittaa ja maaperään kohdistuvaa mekaanista ympäristöhaittaa ei näy huomioidun. Suomi ei vaadi tukikohdilta hiilineutraliteettia, saati julkista raportointia toimintansa päästöistä eikä kiellä monissa USA:n tukikohdissa vakaviin ongelmiin johtanutta per- ja polyfluorattujen alkyyliyhdisteiden (PFAS ’ikuisuuskemikaalit’) käyttöä saati puolestaan vaadi Yhdysvaltoja osallistumaan sen toiminnasta aiheutuvista ympäristöhaitoista johtuvien lähiväestön terveys- ja elinkeinovaikutusten korvaamiseen.

Sopimustekstiin ei ole merkitty Yhdysvaltain velvoitetta. Teksti luettelee sen sijaan Yhdysvaltain joukkojen vapauksia ja oikeuksia. ( 3 – 28 artiklat)

Vaikka DCA on nimetty puolustusyhteistyösopimukseksi, Yhdysvallat ei siinä missään artiklassa sitoudu puolustamaan Suomea. Sopimuksen johdannossa toki todetaan, että sopimuspuolet ’ovat päättäneet kehittää erillistä ja yhteistä valmiuttaan vastustaa aseellisia hyökkäyksiä sekä estää ja torjua hyökkääjien toimia ja puolustautua niitä vastaan’ ja ’ovat tietoisia siitä, että USA:n joukkojen läsnäolo vahvistaa osaltaan Suomen ja sitä ympäröivän alueen turvallisuutta’. Tästä sopimuksen perustavasta turvallisuutta koskevasta perustelematta jätetystä väitteestä voi olla perustellusti eri mieltä. Yhdysvaltain joukkojen läsnäolon voi katsoa heikentävän Suomen ja Pohjolan turvallisuutta.

Sopimusartikloihin ei kuitenkaan ole kirjattu mitään USA:n joukkojen läsnäolon velvoitetta. Puolustuskaluston, tarvikkeiden ja materiaalin sijoittaminen ennakolta ei myöskään ole velvoite. Päinvastoin USA:n joukoilla on rajoittamaton oikeus milloin tahansa siirtää kaikkinainen materiaali pois Suomen alueelta (4 artikla).

USA:n joukkojen läsnäolon funktioita mainitaan 3 artiklassa. Mikään niistä ei varsinaisesti näyttäisi tähtäävän Suomen turvallisuuden lisäämiseen. Yhdysvalloilla ei olisi velvoitetta läsnäoloon Suomen alueella, samalla kun sillä olisi muiden Pohjoismaiden DCA-sopimusten toteutuessa valinnanvapaus kymmenien sotilasalueiden käytössä Suomen naapurimaissa.

Sopimustekstin mukaan Suomi vastaa maaperällään mahdollisesti olevien USA:n joukkojen ja ennakolta sijoitetun materiaalin suojaamisesta ja turvallisuudesta. Suomella on ensisijainen vastuu USA:n joukkojen ja niiden sotilaallisten operaatioiden turvallisuuden ja puolustuksen varmistamisesta (6 artikla).

Sopimus antaisi vieraan vallan joukoille vapautta ja valtuuksia velvoittamatta niitä missään tilanteessa edes läsnäoloon Suomen alueella. Sen sijaan Suomi vastaisi niiden turvallisuudesta.

Sopimuksen liitteeseen on kirjattu 15 aluetta, joista USA saa tiloja yhteis- tai yksinomaiseen käyttöönsä. Näitä sovittuja alueita voisi olla muitakin ilmoitettujen lisäksi (4 artikla), jotka saattaisivat jäädä salaisiksi. Kun Yhdysvaltain joukoille lisäksi luvataan tilapäinen pääsy sovittujen alueiden ulkopuolisille yleisille ja yksityisille alueille ja tiloihin, teille, satamiin ja lentokentille (3 artikla), voidaan katsoa, että sopimus potentiaalisesti luovuttaisi Suomen koko alueen ja paikallisviranomaisten tilat ja kaikki liikenneväylät Yhdysvaltain joukkojen käyttöön niiden niin halutessa.

Puolustusyhteistyösopimuksia voidaan tehdä tasavertaisten valtioiden välillä kummankaan osapuolen itsemääräämisoikeutta ainakaan merkittävästi rajoittamatta. DCA ei olisi tällainen sopimus. Toki siinä todetaan, että sopimuksen mukaisessa toiminnassa kunnioitetaan kaikilta osin Suomen suvereniteettia, lainsäädäntöä ja kansainvälisoikeudellisia velvoitteita (1 artikla). Tämä on periaatteellinen lausuma sen kunnioittamisesta, että Suomi on sopimuksen tekoon pätevä suvereeni valtio, mutta ei tarkoita, etteikö DCA itsessään tarkoittaisi merkittäviä poikkeamisia perustuslain 1 §:ssä säädetystä Suomen täysivaltaisuudesta. Huomionarvoista on myös, että asioitaan hoitaessaan Yhdysvaltain joukot saattavat tietyissä tilanteissa kuulla suomalaisia (3, 4 ja 7 artiklat), mutta veto-oikeutta Suomella ei olisi eikä myöskään mahdollisuutta viedä riitoja kansallisen tai kansainvälisten tuomioistuinten ratkaistavaksi (29 artikla).

Jos DCA ratifioidaan ja astuu voimaan, se merkitsee Suomen sisäisen ja ulkoisen täysivaltaisuuden merkittävää heikkenemistä.

Suomen sisäistä täysivaltaisuutta, sen valtiollisen olemisen ydintä, kovertaisi mm. sopimukseen kirjattu

– vieraan valtion sotilaiden saapuminen, läsnäolo ja omassa komennuksessaan toimiminen Suomessa ilman passia, viisumia tai oleskelu- ja työlupia (7 artikla)

– viidentoista nimetyn alueen hallinta- ja käyttöoikeuksien luovutus vieraalle valtiolle käytettäväksi sotilaallisiin tarkoituksiin territoriaalivaltion suvereniteetille tunnusomaiseen tapaan (2 artikla)

– vieraan valtion sotilaallisen materiaalin, aseiden ja kulkuvälineiden sijoittaminen Suomeen ja niiden kauttakulku ilman isäntämaan tarkastus- tai puuttumisoikeuksia (4 ja 11 artiklat)

– kurinpidollisen, rikosoikeudellisen ja vapaudenmenetystä koskevan toimivallan myöntäminen vieraalle valtiolle Suomen alueella (6, 12 ja 13 artiklat)

DCA:n toteutuminen toisi Suomeen Yhdysvaltain sotilasjoukkoja, joille varattuja alueita ei hallittaisi suomalaisen kansanvallan legitimiteetillä. Suomella ei olisi näillä vieraille joukoille luovutetuilla alueilla laillisen väkivallan monopolia, ei tuomiovaltaa eikä esim. verotusoikeutta. Suomi ei voisi säätää Yhdysvaltain joukkojen yhteiskäyttöön luovutetuilla alueilla julkista valtaa käyttävien viranomaisten ja muiden toimielinten toimivallasta, eikä sillä tietyissä tiloissa olisi ollenkaan tällaisia toimijoita. Niissä Suomi ei päättäisi oikeusjärjestyksen sisällöstä eikä käyttäisi millään tavoin julkista valtaa alueella oleviin ihmisiin tai esineisiin. Suomi ei siis voisi omalla alueellaan puuttua Yhdysvaltain sotilaallisiin toimiin.

Yhdysvallat voisi niin halutessaan käyttää toimivaltaansa turvallisuuden ja järjestyksen takaamiseksi omilla alueillaan ja niiden läheisyydessä. Suomelle ei olisi asiassa varattu veto-oikeutta. Sopimuksessa ei ole nimetty, mitkä henkilöt järjestystä silloin ylläpitäisivät, mutta tässä yhteydessä kyseeseen tulisivat USA:n sotilaspoliisi tai sotilaat eli vieraan vallan komennuksessa toimivat aseistetut ryhmät. Kun varattuja alueita voisi sopimuksen mukaan olla muitakin kuin siinä mainitut viisitoista kohdetta ja vieraiden joukkojen järjestyksen ylläpitovalta ulottuisi myös sovittujen tilojen lähialueille, Yhdysvaltain joukot voisivat DCA:n perusteella potentiaalisesti päästä puuttumaan melkein minkä hyvänsä suomalaisen paikkakunnan järjestyksenpitoon.

Yhdysvaltain sotilasalueilla eri puolilla maailmaa ja myös Euroopassa on osoitettu useammin kuin yksittäisesti tapahtuneen ihmisoikeusloukkauksia kuten laitonta vapaudenriistoa ja kidutusta sekä osallisuutta sotarikoksiksi epäiltävään toimintaan. Yhdysvalloille luovutettuihin sotilasalueisiin Suomessa liittyisi potentiaalinen riski perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaarantumisesta. Suomen viranomaiset eivät voisi tarkastaa vieraiden joukkojen tiloja (3 artikla ) tai kulkuneuvoja (11 artikla). YK:n Kidutuksen vastaisen sopimuksen valinnaisen pöytäkirjan mukainen Suomen kansallinen valvontaelin ja Euroopan neuvoston Komitea kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun taikka rangaistuksen estämiseksi voivat halutessaan tarkastaa Suomessa paikat, joissa pidetään tai voidaan pitää henkilöitä, joilta viranomaiset ovat riistäneet vapauden, mutta Yhdysvaltain joukkojen aresti- tai säilöönottotiloja ei Suomessa voisi mikään riippumaton elin tarkastaa. Suomi ei myöskään pystyisi täyttämään kansainvälistä sitoumustaan ja noudattamaan kansallista lakiaan sotarikoksista epäiltyjen henkilöiden luovuttamisesta Haagin tuomioistuimelle, tämän sitä vaatiessa, mikäli nämä henkilöt olisivat Yhdysvaltojen tai sen tiettyjen liittolaisten sotilaita.

Sopimus vaarantaisi myös Suomen ulkoisen suvereenisuuden, sen vapauden päättää itsenäisesti suhteistaan toisiin maihin ja kansainvälisiin järjestöihin.

Antamalla Yhdysvaltain sotajoukoille vapauden toimia Suomen alueella, Suomi ei hallitsisi sitä, miten Yhdysvallat toimii sotilaallisesti kolmansia maita kohtaan eikä miten kolmannet maat näihin toimiin vastaavat. Suomessa sijaitsevan tukikohdan välityksellä tehdyn hyökkäyksen kohteeksi joutunut kolmas maa voisi kansainvälisen oikeuden mukaan katsoa Suomen julistaneen sille sodan ja iskeä suomalaisiin sotilaskohteisiin.

Yhdysvaltain joukot voisivat kutsua kolmansien maiden sotilaita koulutukseen Suomen maaperälle (3 artikla), mihin näiden maiden kanssa mahdollisesti konfliktissa olevat maat voisivat reagoida vihamielisyydellä Suomea kohtaan.

DCA:n toteutuessa Yhdysvaltain konfliktit kolmansien maiden kanssa voisivat vakavasti vaarantaa Suomen ulkoista suvereniteettia, jos kolmas maa katsoisi Suomen olevan sen kanssa sodassa tai ryhtyisi hyökkäyksiin Yhdysvaltain hallitsemia tai jakamia sotilaskohteita vastaan, kuten nyt on tapahtunut Jordaniassa. Tosiasialliset tapahtumat voisivat täysin sivuuttaa Suomen oman päätäntävallan sodasta ja rauhasta.

Suomalaiset poliitikot ja media ovat toistuvasti maininneet yhdysvaltalaisten aseiden ja kaluston ennakkovarastoinnin Suomen alueelle kuin tarkoitus olisi pitää ne varalla Suomen puolustusta varten. Todennäköistä on, että – mikäli aseita Suomeen varastoidaan, kun niitä voi muihinkin Pohjoismaihin varastoida – aseet varastoidaan osana Yhdysvaltain ulkomaisiin sotilastukikohtiinsa sijoittamia merkittäviä asevarastoja. Osaksi aseet ja tarvikkeet on tarkoitettu Yhdysvaltain omaan käyttöön niiden varastointivyöhykkeellä puhkeavan aseellisen konfliktin varalta. Yhdysvallat voisi tuollaisessa tilanteessa myös luovuttaa aseita liittolaiselleen. Tuore esimerkki tästä ovat Yhdysvaltain Israelin alueelle varastoimat aseet, joita se on lehtitietojen mukaan luovuttanut Gazassa sotivalle Israelille. Toisaalta asevarastot ovat valmiita lennätettäväksi varastoista varastointimaan ulkopuolella sijaitsevaan liittolaismaahan, joka niitä tarvitsee. Tästäkin on esimerkki syksyltä 2023, kun aseita lennätettiin Yhdysvaltain eurooppalaisista tukikohdista Israeliin.

Suomessa mahdollisesti käyttöön otetut asevarastot voidaan Yhdysvaltain päätöksestä tyhjentää kokonaan (3 artikla). Jos aseet lähetettäisiin Yhdysvaltain liittolaismaahan, jossa olisi tai uhkaisi aseellinen konflikti, tämä tapahtuma voisi vaarantaa Suomen turvallisuuden ja ulkoisen suvereniteetin. Kun aseet olisivat Suomen alueella varastossa tai kuljetuksen vuoksi suomalaisessa satamassa tai suomalaisella lentokentällä, valtio, jota aseet tulisivat uhkaamaan, voisi yrittää tuhota asevaraston tai -lähetyksen käyttämällä sotilaallista voimaa. Tällaisessa tilanteessa Suomi voisi riippumatta omasta toiminnastaan Yhdysvaltain toimien vuoksi joutua sotaan kolmatta valtiota vastaan, jos tosiasiallinen tapahtumasarja eskaloisi tilanteen, vaikka Suomessa ei olisi tehty päätöstä sodasta ja rauhasta. Turvatekijöiksi suunnitellut asevarastot voivat siis osoittautua vaaratekijöiksi.

Jos DCA ratifioitaisiin, kyse olisi Suomen alueellisen, henkilöllisen ja lainkäytöllisen valtiosuvereniteetin merkittävästä luovuttamisesta vieraalle valtiolle, mikä on laadullisesti eri asia kuin suvereniteetin käyttö tavalla, jossa kansainväliselle järjestölle, jossa Suomi on jäsenenä, hyväksytään ylikansallista toimivaltaa suhteessa jäsenvaltio Suomeen (vrt. Yhdistyneet kansakunnat ja Euroopan Unioni). DCA:n perusteella Suomi ei siirtäisi toimivaltaa kansainväliselle järjestölle tai elimelle, johon se itse jäsenyydellään ja toimijana vaikuttaisi, vaan toiselle valtiolle, johon sillä ei ole vaikutusmahdollisuuksia ja jonka sisä- ja ulkopoliittista kehitystä vuosikymmenen aikana ei voi ennustaa. Kyseessä ei myöskään olisi vastavuoroiseen diplomaattiseen koskemattomuuteen verrattava tai muu vastavuoroinen tilanne.

Huomioita DCA:n vaikutuksista

Valtiollisen suvereniteetin osittainen luovuttaminen kahdenvälisellä valtiosopimuksella vieraalle valtiolle olisi kokonaan uudenlainen tilanne ja eduskunnalta ennenkokematon Suomen valtiollista ydintä tuhoava teko.

Yhdysvaltain sotilaallinen läsnäolo Pohjoismaissa tuo epävakautta Suomen, Pohjolan, Itämeren ja läntisen arktisen alueen alueelle.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen ei ole kohdistunut välitöntä eikä välillistä sotilaallista uhkaa niin kauan kuin Suomi on itse täysivaltaisesti hallinnut omaa aluettaan. Suomi ei ole uhannut naapurimaitaan eikä mikään sen naapurimaa ole uhannut sitä.

DCA:n sopimusteksti osoittaa, että Suomi sen solmiessaan luopuisi merkittävistä osista suvereniteettiaan ja alueensa hallintaa, saamatta turvallisuustakeita vieraalta vallalta. Tästä seuraisi, että myös Suomen ulkopoliittinen liikkuma-ala supistuisi eikä se voisi itsenäisesti hoitaa rauhanomaisia suhteita maailman kaikkiin maihin mukaan lukien naapuriinsa Venäjään. Toisin kuin valtionjohto antaa ymmärtää, sopimus ei lisäisi Suomen turvallisuutta vaan voisi merkittävästi heikentää sitä.

Jos DCA ratifioitaisiin ja saatettaisiin voimaan, se merkitsisi, että Suomi luopuisi merkittävistä osista sisäistä ja ulkoista suvereniteettiaan ja luovuttaisi alueensa hallinnan Venäjälle vihamielisille joukoille. Näin Suomesta voisi muodostua turvallisuusuhka Venäjälle. Tästä seuraisi, että Venäjästä voisi rakentua uhka Suomelle.

Huomio mahdollisuudesta estää sopimuksen solmiminen

Sopimustekstiin perehtyminen herättää varteenotettavia huolia. DCA ei näyttäisi lisäävän vaan vähentävän Suomen ja sitä ympäröivien alueiden turvallisuutta. Suomi luovuttaisi yksipuolisesti merkittävän osan itsemääräämisoikeuttaan vieraalle vallalle parantamatta turvallisuuttaan. Tämä olisi poliittisesti tuhoisa lopputulos.

DCA voidaan vielä hylätä, jos Suomen eduskunta tai Yhdysvaltain senaatti ei hyväksy eli ratifioi sitä.

Tiedossa ei ole, milloin Suomen eduskunnassa ja USA:n senaatissa äänestetään asiasta. Äänestystä edeltää sopimuksen parlamentaarinen käsittely. Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen luovutetaan kansanedustajille hyvissä ajoin ennen ratkaisevaa äänestystä. Nimien keruu adressiin ja muu kampanjointi sopimuksen hyväksymistä vastaan siis jatkuvat.

Helsingissä, tammikuussa 2024 Veronica Pimenoff