DCA määränpäänä matkalla isänmaasta isäntämaaksi ja isännästä rengiksi

DCA ei ole välttämätön

Suomi on jo vuosikymmenien ajan ylläpitänyt sotilaallista yhteensopivuutta Pohjois- Atlantin puolustusliitto NATO:n kanssa, ja NATO:n joukot ovat harjoitelleet Suomessa. Yhdeksän vuotta sitten syyskuussa 2014 Suomi solmi NATO:n kanssa isäntämaasopimuksen ’Memorandum of Understanding Regarding the Provision of Host Nation Support for the Execution of NATO Operations’. Sopimus valmisteltiin  parlamentaarisia sääntöjä venyttäen, mutta kanteluihin vastatessaan oikeuskansleri katsoi, ettei ollut ilmennyt sellaista, mihin hänen tulisi laillisuusvalvojana puuttua. Näin NATO:n joukkojen asema Suomessa ja Suomen alueiden, satamien ja lentokenttien käyttö harjoittelussa tuli jo Suomen NATO-kumppanuusajalla varsin pitkälle säädellyksi. Vieraan vallan sotilaiden pysyvää läsnäoloa isäntämaasopimus ei kuitenkaan salli.

Tunnetusti NATO:lla ei ole omia joukkoja. NATO:n joukot kootaan tapauskohtaisesti kansallisista joukoista NATO:n joukkoja lähettävien maiden omien sääntöjen mukaisesti. NATO Status of Forces Agreement  (NATO SOFA) sopimus määrittää näiden joukkojen aseman kulloisessakin isäntämaassa. 

Uutena NATO:n jäsenenä Suomi sitoutui liittymään huhtikuuhun 2024 mennessä NATO SOFA-sopimukseen, joka on kaikille jäsenille samansisältöinen. Siinä määritellään, miten toisen valtion joukkoja tulee kohdella oman valtion alueella ja myös kenelle tuomiovalta rikosasioissa kuuluu. Sopimus vaatii muutoksia Suomen lainsäädäntöön mm. ampuma-ase- ja ajoneuvolain kohdalla sekä myös Suomen lausuman kuolemanrangaistuksesta, koska kuolemantuomion antaminen saati täytäntöönpano on Suomessa kielletty. 

Vuonna 2016 kun Suomen NATO-jäsenyys oli tuskin optiovaiheessa ja NATO:n merkitys kyseenalaistettiin mm. Yhdysvalloissa ja Ranskassa presidenttitasolla, Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusministeriöt antoivat yhteisen aiejulistuksen kahdenvälisen puolustusyhteistyön tiivistämisestä  

Isäntämaasopimus ja aiesopimus  tehtiin siis jo ennen Suomen NATO-jäsenyyttä. Edellinen koski Suomea ja NATO:a, jälkimmäinen vain Suomea ja Yhdysvaltoja. 

Suomi on nyt NATO:n jäsen ja valmistelee parhaillaan liittymistään SOFA sopimukseen, joka välttämättä liittyy  NATO-jäsenyyteen. Samanaikaisesti Suomi neuvottelee  Yhdysvaltain kanssa kahdenvälisestä puolustusyhteistyösopimuksesta, jota nimitetään  Defence Cooperation Agreementiksi (DCA).  Se puolestaan ei ole oikeudellisesti välttämätön seuraus NATO jäsenyydestä.

Tätä rinnakkaismenettelyä ja sen avaamia mahdollisuuksia Suomelle toimijana NATO:n sisällä ei näy valtiollisella taholla julkisesti selvitettävän. Monet kansalaiset näyttävätkin  otaksuvan, että DCA on NATO:n kanssa tehtävä sopimus, joka jotenkin viimeistelee NATO:on liittymisen teknisellä tasolla. DCA ei olisi NATO:n kanssa tehtävä sopimus. DCA ei myöskään juridisesti mitenkään seuraa NATO-jäsenyydestä. DCA on sen sijaan jatke 2016 Yhdysvaltojen kanssa tehdylle aiejulistukselle kahdenvälisestä puolustussopimuksesta. 

Tulee siis huomioida, että DCA ei ole oikeudellisesti välttämätön. NATO:on liittymisestä ja NATO SOFA sopimuksen solmimisesta huolimatta Suomella ei ole velvoitetta solmia kahdenvälistä puolustusyhteistyösopimusta Yhdysvaltain tai minkään muun valtion kanssa saati sijoittaa maahan pysyviä vieraita joukkoja ja perustaa niille tukikohtia.

DCA

Puolustusministeriön syksyllä 2022 antaman tiedonannon mukaan DCA:n tulee luoda puitteet ja oikeudellinen pohja Suomen ja Yhdysvaltain väliselle säännölliselle puolustusyhteistyölle ja sen tiivistämiselle, mikäli turvallisuustilanne sitä edellyttäisi. Suomen tavoitteita sopimusta laadittaessa ei ole julkisuuteen kerrottu.

Vieras valta ei nykytilanteessa voi pitää Suomessa sotilaitaan omassa komennuksessaan. Sopimus tehdään, jotta Yhdysvallat voisi tuoda, pitää ja komentaa joukkojaan Suomessa ja jotta niille turvattaisiin kaikkinainen logistiikka ja omien ase- ja huoltojärjestelmien käyttö. 

Kahdenvälinen DCA eroaa NATO:n Isäntämaasopimuksesta usealla merkittävällä tavalla:      Isäntämaasopimus ei ole valtiosopimus kuten DCA tulisi olemaan. Isäntämaasopimus ei varsinaisesti sitoututa Suomea mihinkään  eikä se vaikuta Suomen suvereniteettiin edes kriisitilanteessa. 

DCA:sta tulisi luonteeltaan sitova kansainvälinen sopimus, joka vaikuttaa Suomen suvereniteettiin rauhan aikana ja myös kriisitilanteessa. Tässä yhteydessä on painotettava, että Suomen NATO:on liittymissopimus ei mitenkään mahdollista poikkeuksia Suomen suvereniteetista. Suomi ei ole siinä luovuttanut mitään täysivaltaisuudestaan. NATO:on liittymällä Suomi on pelkästään sitoutunut itse puolustautumaan ja tarvittaessa omasta päätöksestään puolustamaan muita liittolaisia. NATO-jäsenyys ei tarkoita muiden jäsenmaiden tai NATOn joukkojen tai aseiden tuomista Suomen alueelle ilman kutsua, ei edes kauttakulun muodossa, eikä varsinkaan hallinto- tai tuomiovallan luovuttamista muille jäsenmaille. Sen sijaan DCA:sta seuraisi Suomen suvereniteetin luovuttamista yhdelle tietylle vieraalle vallalle. Näin ollen sitä ei mitenkään voi pitää jonain NATO:on liittymisen teknisenä säätönä. DCA:n toinen sopimuspuoli ei olisi NATO vaan ainoastaan Yhdysvallat, ja sopimuksessa sovittaisiin Suomen suvereniteetin rajoittamisesta.

Neuvottelujen ajankohdasta

DCA-neuvotteluja käydään merkittävien geopoliittisten muutosten aikana, jona Yhdysvaltain ja sen dollarin asema uhkaavat heiketä. 

Kun Yhdysvalloilla jo on kahdenvälisiä puolustussopimuksia lukuisten maiden ja monen NATO-maan kanssa, tulee sellainenkin asia mieleen, että Yhdysvallat pyrkisi toimimaan joidenkin maiden asevoimien kanssa ilman NATO-byrokratiaa. Tai Yhdysvaltain hallinto varautuu siihen, että NATO puretaan liittovaltion seuraavalla presidenttikaudella tai Yhdysvaltain mielenkiinto NATO:on kokonaisuutena vähenee sen huomion ja resurssien kiinnittyessä Tyynenmeren alueelle. Silloin Yhdysvalloille voisi olla ketterää tehdä yhteistyötä erillisten maiden kanssa ilman NATO-kehystä.

Norjalla on Yhdysvaltain kanssa jo oma tuore puolustusyhteistyösopimus, joka täydentää  aikaisempaa Norjan ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimusta ja SOFA-sopimusta. Tanska, Ruotsi  ja Suomi neuvottelevat paraikaa omasta DCA sopimuksesta. Tanska  on Norjan tavoin NATOn perustajajäsen, Ruotsi ei vielä ole jäsen.  

Jos Pohjoismaat eivät konsultoi keskenään, Yhdysvallat, jonka näkökentässä on koko Pohjolan pelikenttä, voi strategisessa suunnittelussaan koordinoida näiden sopimusten sisällöt ja toteuttaa niitä rinnakkain omien intressiensä eikä Pohjoismaiden tarpeet ja niille koituvat haitat huomioiden. 

Yhdysvallat saisi puolustussopimuksilla potentiaalisesti haltuunsa koko Pohjolan ja se voisi tässä tilanteessa asetella omia joukkojaan, laitteitaan, keskuksiaan, satamiaan ja lentokenttiään Pohjoismaihin omien tarpeidensa mukaan.

Suuri pohjoinen maa-ala ja Itämeri, jonka NATO-maiden rannikkoviivan katkaisee vain Kaliningradin seutu ja meren perimmäisessä pohjukassa sijaitseva Venäjän toiseksi suurin kaupunki Pietari, saatettaisiin kahdenvälisin sopimuksin Yhdysvaltain joukkojen yhtenäiseksi toimintakentäksi. Yhdysvallat voisi sopimuksineen ulottaa pohjoisen linnakkeensa Jäämerelle ja arktisille alueille asti, joissa jännitys jo on huomattavasti lisääntynyt.  Venäjä on jo kuluvalla Suomen puheenjohtajakaudella vetäytynyt Barentsin euroarktisen neuvoston työstä.

Täysin mennyttä on Ruotsin ja Suomen muodostama sotilaallisesti liittoutumaton alue Venäjän länsirajalla, jonka täydennykseksi olisi voinut etelässä syntyä Ukrainan kokoinen neutraali alue. Nämä olisivat olleet mielekkäitä rakenteita uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestelmää Ukrainan sodan jälkeen hahmoteltaessa. 

Toisin kävi. Turvallisuus heikkenee ja jännitys kasvaa Pohjolassa, jos ydinasevallalla on oikeus aluetta käyttää. Lienee epätodennäköistä, että Pohjoismaihin sijoitetaan ydinaseita maaliksi, mutta lentokoneiden ja sukellusveneiden matkassa niitä voisi olla, mikä ei paranna vaan heikentää turvallisuutta. 

Yhdysvalloilla on strategiset geopoliittiset suunnitelmansa, kun se virallisen doktriininsa mukaan pyrkii päihittämään Kiinan ja olemaan vahvin valta jokaisessa maailmankolkassa. Sillä on vuosikymmenien kokemus kahdenvälisten sopimusten solmimisesta, joten se varmasti tietää, mitä haluaa ja aikoo sen saada.  Suomella sen sijaan on Afganistanin sotaan osallistumistavastaan virallisesti dokumentoitu halu olla Yhdysvalloille mieliksi. Jos Suomella ei ole muita intressejä, sen neuvotteluote typistyy Yhdysvaltain vaatimusten teknisen toteuttamisen sääntelyyn. Samalla maan ulkopoliittinen liikkumatila kapeutuu ja ystävällisten suhteiden ylläpitäminen Kiinan kanssa ja luottamuksellisten suhteiden jälleenrakentaminen Venäjän kanssa vaikeutuu.

Joutuu ihmettelemään, miten Suomi voi hakea turvallisuutta sallimalla sellaisen maan joukkojen toimivan alueellaan, joka toisen maailmansodan jälkeen on jatkuvasti käynyt pitkiä hyökkäyssotia (yleensä  niitä voittamatta, mistä syystä ei liene viisasta ryhtyä sellaisen maan puolustuskumppaniksi, joka ei pysty sotiaan edes halukkaiden valtioiden liittoutuman  avulla voittamaan), jonka sotien lopettamiseen ainakin presidenttien Nixon ja Biden kohdalla oma uudelleenvalinta ratkaisee enemmän kuin mikään muu,  jonka kenraalit avoimesti valmistautuvat sotaan toista nousevaa suurvaltaa vastaan ja jonka lainsäätäjiä valtava aseteollisuus jatkuvasti onnistuneesti lobbaa ja joka on jättäytynyt ydinaseiden rajoituspyrkimyksistä? 

Yhdysvaltain tukikohtien isäntämaille aiheuttamista ongelmista 

Yhdysvaltojen tukikohtien tarkkaa lukumäärää ei tunneta. Sen asevoimat eivät anna asiasta tarkkoja tietoja edes maan Kongressille, joka rahoittaa toiminnan voimatta sitä valvoa. Yhdysvalloilla on yli 850 sotilastukikohtaa 80 maassa joka puolella maapalloa, kokonainen imperiumi siis, johon Suomea ollaan liittämässä. Yhdysvalloilla on kolme kerta enemmän tukikohtia kuin sillä on lähetystöjä tai konsulaatteja.  Yhdysvallat ei siis aina tapaa toimia muiden maiden kanssa tasavertaisesti ja diplomatiaa käyttäen vaan aseistettuna esiintyen. Yhdysvalloissa ei ole ainuttakaan vieraan vallan tukikohtaa.

Tällä vuosituhannella tukikohdat ovat tukeneet Yhdysvaltain hyökkäysodankäyntiä ja taistelutoimia yli 25 maassa. Tukikohdista käsin tehdään jatkuvasti aseellisia iskuja myös kolmansiin maihin.

Mitään Yhdysvaltain erityissuojaa tukikohtia tarjoavat maat eivät näy saavan. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri ja presidentin neuvonantaja Henry Kissingerin toteamusta, että Yhdysvalloilla ei ole pysyviä ystäviä, vaan pelkkiä omia intressejä, siteerataan hyvästä syystä usein.

Omaa etuaan ajaessan Yhdysvallat voi kohdella liittolaisiaan röyhkeästi. Ilmoittihan Yhdysvaltain presidentti Biden Saksan liittokansleri Scholzin läsnäollessa kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa tammikuussa 2022, että Nord Stream tulee hävittää ja Yhdysvalloilla on kyky siihen. Venäjän kaasun puutteessa Saksa on merkittävässä kriisissä ja  teollisuutensa alasajossa. Rinnakkainen tilanne Suomessa voisi olla, että Yhdysvallat ilmoittaa, että Suomen on ajettava ydinvoimalansa alas, jos niihin on tuotu ydinpolttoainetta Venäjältä tai ovat venäläisrakenteisia. Sitten tulisi ostaa nesteytettyä maakaasua ja vesisärötemenelmällä (fracking) tuotettua kaasua Yhdysvalloista.

Vieraiden joukkojen sijoittumisella maahan olisi Suomessa runsaasti siviiliväestöön kohdistuvia seuraamuksia. Tukikohdat aiheuttavat merkittävää ympäristötuhoa päästöinä, myrkkyvuotoina,  ja ongelmajätteitä ympäristöön kaatamalla. Taisteluharjoitukset jättävät jälkensä maastoon. Useimmat Yhdysvaltain tukikohdat operoivat sellaisilla sopimuksilla, jotka vapauttavat ne sekä Yhdysvaltain että isäntämaan ympäristölainsäädännön noudattamisesta. Tukikohdat kuluttavat valtavia määriä polttoainetta, mutta eivät raportoi päästöistään.

Onnettomuuksista tunnetuimpia ovat Okinawan lentotukikohdan harjoituslennolla sattunut koneen maahansyöksy, jossa kuoli 17 ihmistä ja 210 loukkaantui, useimmat olivat pieniä koululaisia.  Ramsteinin lentonäytöksessä kone syöksyi yleisöön tappaen 70 ja vammauttaen 1000 henkilöä. Joukkojen aiheuttamat tieliikenneonnettomuudet ovat tukikohtien ympäristön jatkuva riesa. 

Yhdysvaltojen sotilastukikohtia  perustettaessa niiden tieltä on usein karkotettu alueen väestöä. Mm. Alaskassa ja Filippiineillä alkuperäisväestö joutui muuttamaan mailtaan. Okinawan saarelta Japanissa pakkosiirrettiin 3000 ihmistä Boliviaan (sic). Pahamaineista Diego Garcian tukikohtaa  keskelle Intian valtamerta rakennettaessa Chagos-saaren kaikki asukkaat pakkosiirrettin sen tieltä pois. Meitä lähempänä Grönlannissa siirrettiin joukoittain inuiitteja perinteisiltä asuinsijoiltaan.  Norjassa, Ruotsissa tai Suomessa voi syntyä ristiriitoja saamelaisten (maa)oikeuksien kanssa. Toisin kuin Norja, Ruotsi ja Suomi eivät ole ratifioineet Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen työjärjestö ILO:n Itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskevaa yleissopimusta, joten saamelaisten osallistuminen pohjoista aluetta koskevaan päätöksentekoon ei toteutune.

Yhdysvaltain tukikohtia on myös käytetty vankiloina, joissa mielivaltaisesti kiinniotettuja on pidetty vuosikausia ilman syytettä ja oikeudenkäyntiä hirvittävissä oloissa fyysisen ja sensorisen kidutuksen ja jatkuvan eristyksen kohteina. Tunnetuin näistä paikoista on Guantánamo Bayn laivastotukikohta Kuubassa.  2000-luvun alussa Yhdysvaltain salainen palvelu  CIA käytti useita eurooppalaisiakin tukikohtia vankiensa kuljettamiseen ja kiduttamiseen.

Aika ajoin raportoidaan tukikohtien sotilaallisen ja siviilihenkilöstön paikalliseen väestöön kohdistamasta seksuaali- ja muusta vakavasta väkivallasta ja sen rankaisemattomuudesta.

Tällä hetkellä ydinaseiden sijoittaminen ja kuljettaminen Suomessa, mikäli jokin NATO:n ydinasevalta siihen pyrkisi tai suostuisi, on Suomen kansallisen päätöksenteon asia. Laki kieltää ydinäräjähteiden tuonnin Suomeen. Julkisuus saisi tietää, jos eduskunta muuttaisi tätä lakiin perustuvaa kieltoa.  Mutta, jos asiat DCA:n myötä menevät niinkuin esim. Australiassa, edes valtionjohto ei saisi tietää, saati tarkistaa, kuljettavatko Yhdysvaltain laivat tai lentokoneet ydinaseita Suomen alueella tai varastoidaanko tukikohtaan esim. autonomisia aseita, joiden käyttö mahdollisesti lähivuosina kielletään. 

Yhdysvallat on tottunut käymään omia hyökkäyssotiaan isäntämaan kamaralla sijaitsevista tukikohdista käsin isäntämaasta täysin piittaamatta.   Yhdysvaltain presidentti Bush nuoremman hallintokaudella ja hänen seuraajiensa aikana jatkuneita tappavia droneiskuja Pakistaniin, Somaliaan tai Jemeniin  ei voida suorittaa ilman Saksassa sijaitsevan Ramsteinin tukikohdan yhteistyötä. Näitä murhaiskuja oli presidentti Obaman aikana 1878 kappaletta ja 2243 presidentti Trumpin kahden ensimmäisen hallintovuoden aikana. Sen jälkeen lukuja ei ole julkistettu. 

Kaikkia droneja ohjataan Yhdysvalloista käsin. Jemenissä iskevät dronet starttaavat yleensä Yhdysvaltain Camp Lemonnierin tukikohdasta Djiboutissa Afrikan sarvessa. Droneja säätelevä data lähetetään valokaapelilla Yhdysvalloista Ramsteiniin ja sieltä satelliittiyhdeydellä droneen. Dronen data toimitetaan samaa tietä Yhdysvaltoihin. Maapallon kaarevuuden vuoksi Jemenissä tappavan dronen hallinta suoraan Yhdysvalloista ei onnistu, siksi Ramsteinin rele-asema on välttämätön. Näin ollen joidenkin jemeniläisten uhrien omaiset ovat haastaneet Saksan valtion oikeuteen esittäen, ettei Saksa suojellut kolmansissa maissa asuvien ihmisten elämää alueeltaan mahdollistetulta kansainvälistä oikeutta rikkovalta hyökkäykseltä. 

Saksan Liittovaltion hallinto-oikeuden ratkaisussa todettiin mm., etteivät Saksan viranomaiset voineet puuttua toimintaan, koska Yhdysvallat eväsi heiltä tiedot, joiden perusteella he olisivat voineet todeta itsensä toimintavelvollisiksi. Asia edennee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Ottaen huomioon, miten usein Yhdysvallat käyttää tukikohtiaan aseelliseen toimintaan kolmanissa maissa, on painokkaasti todettava, että sen salliminen, että Suomen maaperää tai ilmatilaa käytetään sodassa kolmatta valtiota vastaan, on itsessään asettumista aseellisen konfliktin osapuoleksi. Tästä seuraa, että tuo kolmas valtio voi halutessaan katsoa Suomen julistaneen sille sodan ja sitten kansainvälisen oikeuden kannalta laillisesti käyttää sotilaallista voimaa Suomessa olevia sotilaallisia kohteita vastaan.

Paitsi toisen valtion sotilaallisen voiman kohteeksi joutuminen ilman omaa sotilaallista aktiviteettia, voi vieraan vallan joukkojen oleskelu maassa myös kohottaa riskiä näiden joukkojen alueen tai Suomen hallinnon tai väestön joutumisesta terrori-iskujen kohteeksi tämän vieraan vallan jossakin päin maailmaa tapahtuvien aseellisten iskujen ja miehityksen vuoksi.

Yhdysvallat voi tukikohdistaan käsin  kulloisenkin isäntämaan hallituksen tietämättä harjoittaa vakoilutoimintaa. Henkilöstö voi tehdä sotarikoksia. Tukikohta voi työllistää aiemmista teoista kolmansissa maissa sotarikoksista etsintäkuulutettuja sotilashenkilöitä. 

Suomi kuuluu niihin maihin, jotka ovat  sitoutuneet luovuttamaan sotarikoksista epäillyt henkilöt Haagin kansainväliselle rikostuomioistuimelle. Koska Yhdysvallat ei ole ratifioinut Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman sopimusta, Suomen alueelta ei voi, kuten Suomen laki vaatisi, pyydettäessä luovuttaa sotarikoksesta epäiltyä Yhdysvaltain tai sen liittolaisen kansalaista Haagin tuomioistuimeen. 

Tunnetusti Yhdysvaltain Kongressi on myös säätänyt lain, jonka nojalla se voimaa käyttäen vapauttaisi kansalaisena Yhdistyneiden kansakuntien (YK) Haagin vankilasta Alankomaissa. Yhdysvallat myös uhkaa lopettaa sotilaallisen yhteistyön niiden maiden kanssa, jotka luovuttavat sen kansalaisia Haagin tuomioistuimelle. Tällainen epätodennäköinen tapaus voisi saattaa päätökseen Yhdysvaltain joukkojen toiminnan Suomen alueella.

Kun Yhdysvallat ei ole liittynyt YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen lisäpöytäkirjaan, sen tukikohtien vankiloita ja arestitiloja ei voi tarkastaa siten kuin riippumaton toimikunta voi Euroopan neuvoston jäsenmaissa tarkastaa armeijankin säilöönottotilat ja rangaistussellit. 

Isäntämaan toimi- ja tuomiovalta ei ulotu Yhdysvaltain tukikohtiin. Isäntämaan viranomaisilla ei olisi tietoa eikä valtuuksia puuttua, vaikka alueella tapahtuisi laittomia vapaudenriistoja tai kidutusta. 

Esim. viime elokuussa Saksan poliisi otti  verekseltään kiinni Yhdysvaltojen tukikohdan sotilaan, joka oli julkisella paikalla kohdistanut vakavan väkivaltarikoksen saksalaiseen henkilöön. Poliisi joutui kuitenkin välittömästi luovuttamaan epäillyn ilman tutkintaa paikallisille yhdysvaltalaisille sotilasviranomaisille. Toisaalta isäntämaan kansalaiset voivat joutua tukikohdan väkeen tai omaisuuteen kohdistuvasta rikoksesta Yhdysvaltain viranomaisten tutkittavaksi. 

Yhdysvaltain oma oikeudenkäyttö isäntämaan alueella saattaisi mahdollistaa kuolemanrangaistukseen tuomitsemisen, sisältäähän Yhdysvaltain sotarikosoikeus  kymmenen rikosta, joista voidaan tuomita kuolemanrangaistukseen, kuudesta niistä myös rauhan aikana. Tämä olisi vastoin Suomen perustuslakia ja Suomen sitoutumista  Euroopan ihmisoikeussopimuksen kuudenteen lisäpöytäkirjaan, joka kieltää kuolemanrangaistuksen. Lehtitietojen perusteella Suomi harkitsee asiasta lausumaa jo NATO-SOFA-sopimukseen tai sitten DCA:iin.

Australia, Japani, Korean tasavalta, Montenegro, Norja, Papua Uusi Guinea ja Saksa mainittakoon esimerkkeinä maista, joissa vaaditaan Yhdysvaltain tukikohtien sulkemista.

Suomen DCA:n oletetusta sisällöstä

Suomen ja Yhdysvaltojen neuvottelemasta kahdenvälisestä puolustussopimuksesta ei julkisuudessa ole yksityiskohtaisia tietoja.  Puolustusministeriön niukassa tiedonannossa ei  mainita tukikohtia, mutta muiden maiden vastaavista sopimuksista voi päätellä, että Yhdysvaltain käyttöön on luovutettava alueita, satamia ja lentokenttiä ja aseiden, tarvikkeiden, muonan, varusteiden  varastointiin ja tiedusteluun ja tietojenkäsittelyyn ja sotilaiden, henkilökunnan ja perheiden majoittamiseen sopivia rakennuksia sekä mahdollisesti laboratorioita, terveydenhuollon tiloja jne. Jonkinlaisia Yhdysvaltain tukikohtia on siis Suomeen suunnitteilla. 

Ilman tarkempia tietoja on vaikea ottaa yksityiskohtaisesti kantaa DCA:n merkitykseen Suomelle.  Tässä spekuloidaan olettaen, että Suomen sopimus luonnostellaan Norjan sopimuksen kaltaiseksi.  

Norjan DCA  syntyi Yhdysvaltain aloitteesta, Yhdysvallat piti sitä välttämättömänä ehtona  infrastruktuuriin investoinnille Norjassa. Suomen virallinen taho ei ole kertonut, kenen aloitteesta DCA neuvotteluihin ryhdyttiin.

Norjan sopimuksessa  mainitaan, että se solmitaan turvallisuuden takaamiseksi. Sopimusta lukiessa saa sen kuvan, että se takaa Yhdysvalloille puitteet ja valtuudet harjoittaa isäntämaan alueella omaa sotilaallista ja tiedustelutoimintaansa ilman, että sen toimiin saa puuttua.

Norjan sopimuksessa ei puhuta tukikohdista, vaan yhteisistä alueista, joiksi sopimuksessa nimeltä mainitaan lentokenttiä ja satamia. Suomenkin kohdalla saatettaisiin sopia seuraavaa:

Yhdysvaltojen, Suomen ja liittolaisten sotilaallisiin tarkoituksiin käyttämät yhteiset alueet nimetään sopimuksessa ja ovat todennäköisesti satamia ja lentokenttiä.

Suomi antaa Yhdysvaltojen joukoille ja muille yhteisymmärryksessä sovituille henkilöille luvan päästä esteettömästi sovittuihin tiloihin ja alueille ja käyttää niitä vierailuihin, koulutukseen, harjoituksiin, manöövereihin, kauttakulkuun, tukitoimiin ja niihin liittyviin toimiin, ilma-alusten polttoainetäydennykseen, alusten polttoaineen tankkaukseen, ilma-alusten laskeutumiseen ja talteenottoon, ajoneuvojen, alusten ja ilma-alusten väliaikaiseen huoltoon, henkilöstön majoitukseen, viestintään, joukkojen ja materiaalin sijoittamiseen ja käyttöön sekä varusteiden, tarvikkeiden ja materiaalin ennakkoon sijoittamiseen. Suomi ei peri tiloista vuokraa eikä maksuja kuluista. Yhdysvallat hallinnoi pääsyä alueelle.

Suomi  pyrkii lisäksi helpottamaan Yhdysvaltojen joukkojen tilapäistä pääsyä ja käyttöä julkiselle maalle ja julkisiin tiloihin (mukaan lukien tiet, satamat ja lentokentät), jotka eivät ole osa sovittua järjestelyä ja sovittua aluetta, mukaan lukien Suomen tai paikallisten viranomaisten omistamat tai valvomat tilat ja yksityiselle maalle ja yksityisiin tiloihin (mukaan lukien tiet, satamat ja lentokentät) Yhdysvaltojen joukkojen tukemiseksi. Avunanto tapahtuu ilman kustannuksia Yhdysvaltain joukoille.

Joukkojen tiloihin, lentokoneisiin, aluksiin tai ajoneuvoihin ei saa tulla eikä niitä tarkastaa.

Suomella olisi siis suomalaisessa satamassa tai suomalaisella lentokentällä tai muulla alueella yhteisiä tiloja Yhdysvaltain kanssa ja lisäksi Yhdysvalloilla olisi näissä tiloissa tiettyjä yksinomaan sille varattuja alueita, joihin suomalaisilla ei olisi pääsyä.

Suomi myöntää Yhdysvaltain joukoille ja heidän huollettavilleen oikeuden tulla ja lähteä maasta ilman passia tai viisumia, vero- ja tullivapauden ja oikeuden käyttää omia pankkeja ja postimerkkejä. Yhdysvaltain joukot saavat vapautuksen erilaisista lupamaksuista kuten liikenneluvista ja rakennusluvista, lennonvarmistusmaksuista, ylilento-, reitti- ja pysäköimismaksutísta Suomen ylläpitämillä kentillä, samoin kuin luotsi- ja satamamaksuista Suomen satamissa. Lisäksi vieraat joukot saisivat käyttöönsä tarvitsemansa radiotaajuudet.

Sovittuja alueita  käyttäessään sopimuspuolet huomioivat asianmukaisesti  operatiiviset ja turvallisuusnäkökohdat. Suomi varmistaisi Yhdysvaltain joukkojen ja  tiedustelutiedon suojelun ja turvallisuuden. Suomen ja Yhdysvaltojen joukkojen viranomaiset tekisivät tiivistä yhteistyötä turvallisuuden ja suojelun varmistamiseksi. Yhteistyön muodoista ja välineistä sovittaessa Suomella ei kuitenkaan näyttäisi olevan veto-oikeutta.

Yksinomaan Yhdysvaltojen käyttöön varatuissa tiloissa ja alueilla ja  niiden välittömässä ympäristössä Yhdysvalloilla olisi toimeenpanovalta myös Suomen kansalaisiin, myös silloin kun suomalaisilla ja yhdysvaltalaisilla on eroavat käsitykset siitä, uhkaako jokin tilanne Yhdysvaltain joukkojen turvallisuutta ja mitä voimaa missä suhteessa sopii käyttää vaaran torjumiseksi. Voimankäytön valtuudet olisi jokaisella vieraan vallan sotilaalla ja se voisi kohdistua kehen hyvänsä, joka lähestyy aluetta. Merellä tällainen luvaton lähestyminen voisi joiltakin tapahtua epähuomiossa, rakennusten läheisyydessä ja maastossa lähestyjät voisivat olla ohikulkijoita tai mielenosoittajia, jotka joutuvat tai tunkeutuvat vieraiden joukkojen turva-alueelle.  Tilanne voisi johtaa vieraiden joukkojen voimankäyttöön järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi, mikä ääritapauksessa voi olla ampumiskäskyn noudattamista. Näin suomalaiset voisivat yllättäen joutua kotimaassaan vieraan voimankäytön kohteeksi, jos Suomi luovuttaa omat kansalaisensa omassa maassa vieraan vallan toimivallalle. Suomi joutuisi tiedottamaan omalle väestölle, että Yhdysvaltain tilojen, ajoneuvojen tai laivojen lähestyminen voi olla vaarallista.

Yhdysvalloilla olisi myös tuomiovalta joukkojensa jäseniin, jotka ovat palveluksessa tai vapaa-aikanaan syyllistyneet rikokseen. Näin ilmeisesti silloinkin kun kyseessä on vakava väkivalta- tai seksuaalirikos ja uhri on suomalainen.

Suomeen voisi siis syntyä alueita ja tiloja, joihin suomalainen toimivalta ei ulottuisi. Tällöin suomalainen tuomiovalta ei  enää ulottuisi koko Suomen alueelle. Suomi saattaisi siis näin tosiasiassa luovuttaa aluettaan vieraalle valtiolle ja menettää osan itsemääräämisoikeuttaan.  Valtion täysivaltaisuudesta poikettaisiin  perustuslain vastaisesti.

Perustuslain 1 §:n 1 momentissa todetaan maan suvereniteetti, kun säädetään, että Suomi on täysivaltainen tasavalta. Suomen jäsenyys Euroopan Unionissa (EU) on muuttanut tilannetta ja ymmärretään, että Suomi käyttää suvereniteettia yhdessä muiden unionivaltioiden kanssa. Mutta Yhdysvaltain tukikohtien tekemiset eivät ole EU:a.  Niitä tekemisiä ei välttämättä päätettäisi yhdessä Suomen kanssa eikä kaikkinensa saatettaisi Suomen tietoon.

Perustuslain 3 §:n 3 momentissa säädetään, että tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. 

Sopimuksen myötä ilmaantuisi alueita ja ihmisryhmiä, joissa tuomiovaltaa käyttäisivät muut kuin Suomen riippumattomat tuomioistuimet ja joiden päätöksistä ei voisi valittaa ylempiin suomalaisiin tuomioistuimiin.

Perustuslain 4 § :ssä todetaan, että Suomen alue on jakamaton. Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta. DCA:n toteutuessa  valtakunnan alueesta erotettaisiin perustuslain vastaisesti osia, joissa Suomen tuomiovalta ja viranomaisten toimivalta eivät päde.  

Muiden maiden DCA-sopimusten perusteella voi päätellä, että Suomi  sopimuksen syntyessä luovuttaisi toimivaltaansa vieraalle vallalle, olkoonkin että ensin vain kymmeneksi vuodeksi. Valtion täysivaltaisuudesta sen omalla alueella poikettaisiin perustuslain säädöksistä poikkeavalla tavalla. 

Suomesta ikäänkuin lohkeaisi pieniä alueita, joihin suomalaisilla ei olisi pääsyä ja joissa Suomella ei olisi laillisen väkivallan monopolia. Jos sovelletaan Max Weberin määritelmää valtiosta, että sillä on alue, väestö ja laillisen väkivallan monopoli, joudutaan toteamaan, että kyseisillä alueilla on ainoastaan vaihtuva vierasmaalainen ’väestö’, jonka järjestelmällä on väkivallan monopoli.  Alueet eivät olisi Suomen vaan vieraan vallan hallinnassa, vaikka niitä ei kartassa valtionrajaa kuvaavalla merkillä muusta maasta erotettaisikaan.

Perustuslakia loukkaavan sopimuksen ei uskoisi olevan  mahdollinen. Mutta  eduskunnan 2/3 enemmistöllä se on mahdollinen.

DCA-sopimus saattaisi myös muuttaa Suomen perustuslakiin kirjattuja säädöksiä siitä, kuka millä parlamentaarisella katteella Suomessa päättää sodasta ja rauhasta. NATO:on liittyminen ei kajonnut näihin säädöksiin.

Ydinaseiden tuomiselta Suomeen voitaisiin sopimuksellisesti välttyä, mutta sopimuksen noudattamista ei voisi tältä osin tarkastuksin valvoa. 

Jos Suomen DCA olisi Norjan mallin mukainen siinä ilmaistaisiin, 

että Yhdysvaltain joukkojen läsnäolo  vahvistaisi Suomen ja pohjoisen alueen turvallisuutta ja vakautta. 

Kuitenkin voi perustellusti todeta, että Yhdysvaltain aseiden ja joukkojen sijoittaminen Suomeen lisää jännitystä Suomen itärajalla ja merialueilla, koko Itämerellä ja arktisella vyöhykkeellä. 

Lisäksi Suomi saattaisi joutua kolmannen maan hyökkäyksen kohteeksi, jos  

Yhdysvallat käyttää tilojaan aseelliseen iskuun sitä vastaan.  Suomi saattaisi Yhdysvaltain tukikohdan isäntämaana myös joutua Yhdysvalloille vihamielisten ryhmien terrori-iskun kohteeksi. Sotarikoksesta syytetyt sotilaat voisivat ilman passia ja viisumia kulkea maahan ja siitä ulos.

Yhteenvetona 

DCA:sta neuvottelemiseen on ryhdytty ilman mitään oikeudellista velvoitetta.  

Väite, että vieraiden joukkojen läsnäolo lisää turvallisuutta, ei ole perusteltu.

Tulee huomioida, että vieraan vallan toiminta Suomen alueella myös voi vaarantaa Suomen turvallisuutta lisäämällä jännitystä Itämerellä,  arktisella alueella tai Suomen itärajalla Yhdysvaltain sotilaallisen vaikutuspiirin ulottuessa lähelle Pietaria ja Kuolan niemimaata. Vieraan vallan tukikohdasta käsin suorittama aseellinen isku kolmanteen valtioon, voisi johtaa tuon valtion vasta-iskuun Suomen alueelle. Vierasta valtaa vihollisenaan pitävä koti- tai ulkomainen ryhmä voisi ryhtyä väkivaltaisuuksiin Suomessa.Vieras valta voisi tukikohdassa Suomen viranomaisten tietämättä syyllistyä ihmisoikeusrikkomuksiin ja sotarikoksiin.

Vieraan vallan joukot saisivat passitta ja viisumitta vapaasti kulkea Suomessa sisään ja ulos, ja aseistettuna liikkua vuokrista ja maksuista  vapautettuina laajoilla alueilla maassa joutumatta korvaamaan aiheuttamiaan päästö- ja ympäristöhaittoja.  Joukot voisivat tehdä, mitä tarpeellisena pitävät, ilman että Suomi siitä tietäisi tai voisi siihen puuttua. Ollaan siis aikeissa kutsua aseistettu vieras, joka ei toimi kuin kumppani vaan kuin miehittäjä.

Suomelle koituvien kustannusten  ja ympäristöhaittojen selvittämisestä ei ole julkista tietoa.

Vieraan vallan yksinomaiseen hallintaan luovutettaisiin tiettyjä tiloja ja käyttöön yhteisiä alueita sekä tarvittaessa tilapäisesti koko maa. 

Näitä alueitaan turvatessaan vieras valta voisi käyttää voimakeinoja Suomen (ja kolmansien maiden) kansalaisia vastaan. Voimakeinojen laadusta ei ole sovittu, ääritapauksessa se voisi olla ampuma-aseen käyttöä.

Vieraalle vallalle siis luovutettaisiin toimeenpanovaltaa.

Vieraalle vallalle luovutettaisiin tuomiovalta omien joukkoihin kuuluvien henkilöiden Suomessa tehtyjen rikosten kohdalla ei vain silloin kun ne on tehty palveluksen aikana (kuten NATO SOFA:ssa säädetään), vaan myös kun ne on tehty vapaa-aikana. Näin olisi  myös vakavien väkivalta- tai seksuaalirikoksien kohdalla, vaikka uhrit olisivat suomalaisia. Tämä voisi hyvinkin sotia suomalaisten oikeuskäsitystä vastaan.

Kun maan alueita, toimeenpanovaltaa ja tuomiovaltaa luovutetaan vieraalle vallalle, se merkitsee maan suvereniteetin rajoittamista.  Sen voi myös katsoa rikkovan perustuslakia. Kuitenkin kansainvälisiä sopimuksia solmittaessa on mahdollista luopua osasta Suomen täysivaltaisuutta: tarvitaan eduskunnan 2/3 enemmistö.

Perustuslain 1 §:n 3 momentissa säädetään, että Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Jos Suomi kansainvälisessä yhteistyössä (sopimuksessa) luopuu osista omaa suvereniteettiaan, tämä ei voine tapahtua, ilman että kyseessä oleva yhteistyö turvaa rauhaa ja ihmisoikeuksia ja yhteiskunnan kehittämistä.  Tämä lienee välttämätön edellytys.

Jos eduskunta 2/3 enemmistöllä hyväksyisi sopimuksen, joka useita perustuslain säädöksiä rikkoen rajoittaisi Suomen suvereniteettia, pitäisi tuon sopimuksen perustuslain 1§:n 3 momenttia noudattaen turvata rauhaa ja ihmisoikeuksia.

Saatetaan toki ajatella, että Yhdysvaltain joukkojen ja aseiden sijoittaminen Suomeen turvaa rauhaa. Liekö unohtunut, että keväällä 2022 oltiin sitä mieltä, että  NATO:on liittyminen suojelee Suomea aseelliselta hyökkäykseltä. Näin ollen DCA:n pitäisi olla turha.

Edellä on perustellusti kyseenalaistettu, että Yhdysvaltain tukikohta Suomessa turvaa rauhaa.  Näin ollen Suomen suvereniteettia tuskin saisi 2/3 enemmistölläkään rajoittaa ja toimivaltaa Suomen alueella siirtää Yhdysvalloille, koska sopimuksen kaavailema kansainvälinen yhteistyö ei turvaisi rauhaa.

Tunnetusti vieraiden joukkojen ei tarvitse raportoida, mitä ne Suomessa tekevät. Niiden tekemisten suhteen ei ole mitään läpinäkyvyyttä tai vastuuvelvollisuutta. 

Kansanedustaja tietää, tai ainakin hänen tulisi tietää, mitä Yhdysvaltain joukot uutiskynnyksen ylittäen tekevät maailmalla ja tukikohdissaan. Salassa pidettyjä asioita hän ei tietenkään voi tuntea. Yleisessä tiedossa olevat tapahtumat osoittavat, etteivät tukikohdat edistä rauhaa ja ihmisoikeuksia, vaan usein rikkovat rauhaa ja ihmisoikeuksia, mikä voisi potentiaalisesti tapahtua myös Suomessa. Kansanedustajan ei tule hyväuskoisesti vaarantaa maansa turvallisuutta antamalla alueita vieraan vallan käyttöön.

Loppupäätelmä

DCAn tekoon on ryhdytty ilman mitään oikeudellista velvoitetta. Se ei siis ole välttämätön vaan valinnainen ja ilmeisesti turha.

NATO-jäsenyyden katsotaan suojaavan Suomea vieraan vallan hyökkäykseltä. DCA:ta ei siis tarvita tuon turvan luomiseen, vaan se on ylimääräinen ja turha.

Näin ollen Suomen täysivaltaisuuden rajoittaminen turhalla sopimuksella vaarantaa Suomen mahdollisuuden perustuslain 1§ 1 momentin mukaisesti olla ja pysyä täysivaltaisena tasavaltana.

Suomen DCA neuvottelut aloitettiin nykyisten oppositiopuolueiden ollessa hallituksessa ja ne päätettäneen nykyisen hallituksen aikana. 

Suomen hallituksen ja eduskunnan tulisi tarkoin harkita, onko legitiimiä DCA-sopimuksella uhrata Suomen täysivaltaisuutta, jos maan turvallisuus ja ihmisoikeustilanne eivät parane vaan mahdollisesti heikkenevät eikä kansainvälinen rauha tule sopimuksella turvatummaksi.

DCA-sopimus estyy, jos yli kolmannes kansanedustajista äänestää sen hyväksymistä vastaan.

Helsingissä, syyskuussa 2023

Veronica Pimenoff

Kirjailija, antropologi ja psykiatrian erikoislääkäri