Ruotsi ja USA ovat julkaisset DCA-sopimuksensa

Jaa somessa:

Sopimuspuolten eilen 5.12. Washingtonissa allekirjoittama kahdenvälinen puolustussopimus on nyt luettavissa ruotsiksi mm. Ruotsin hallituksen verkkosivulla. Sopimuksen mukaan Yhdysvallat ”saa käyttöönsä 17 ruotsalaista rykmentti- ja harjoitusaluetta”, kuten Dagens Nyheter-lehti tänään 6.12. ilmaisee asian.

Kyseiset 17 aluetta luetellaan sopimustekstin liitteessä (katso alla oleva listaus). Mainittakoon, että Norjan vastaavassa SDCA-sopimuksessa luetellaan 4 vastaavanlaista aluetta.

Sopimustektistä ilmenee, että ”Yhdysvaltain joukkojen valmiiksi varastoituja tarvikkeita ja näiden varastoitujen tarvikkeiden varastointiin tarkoitettuja tiloja tai niiden osia saavat käyttää ainoastaan Yhdysvaltain joukot. Yhdysvaltain joukoilla on yksinomainen määräysvalta tällaisten esivarastoitujen tarvikkeiden saatavuuteen, käyttöön ja luovuttamiseen, ja niillä on rajoittamaton oikeus milloin tahansa poistaa tällaiset esivarastoidut tarvikkeet Ruotsin alueelta” (4§:2)

Ylläolevan esimerkin perusteella voi päätellä, että sopimus sallii Yhdysvaltojen perustaa omia sotilatukikohtia Ruotsiin.

Lisätukea tälle päätelmälle antaa esimerkiksi seuraava ote sopimustekstistä: ”Osapuolilla on yhteinen pääsy sovittuihin tiloihin ja alueisiin ja niiden käyttöoikeus, lukuun ottamatta niitä osia, joihin osapuolet tai niiden toimeenpanoelimet ovat nimenomaisesti päättäneet, että vain Yhdysvaltain joukot pääsevät ja joita ne voivat käyttää”. (3§:1)

Ruotsin alueet, joille tulee alueita, joihin vain Yhdysvaltain joukot pääsevät ja vain ne voivat käyttää:

  • Berga: rykmentti- ja harjoitusalue
  • Boden: rykmenttialue ja harjoitusalue
  • Halmstad: rykmenttialue ja laivuealue.
  • Härnösand: harjoitusalue ja satama.
  • Kiruna: sotilasleiri ja harjoitusalue
  • Kristinehamn: rykmenttialue ja harjoitusalue.
  • Kvarn: sotilasleiri ja harjoitusalue
  • Luulaja: laivastoalue
  • Ravlunda: sotilasleiri ja harjoitusalue
  • Revingehed: rykmenttialue
  • Ronneby: laivastoalue
  • Såtenäs: laivastoalue
  • Uppsala: laivastoalue
  • Vidsel: lentokenttä sekä testaus- ja arviointialue
  • Visby: rykmenttialue ja harjoitusalue
  • Älvdalen: sotilasleiri ja harjoitusalue.
  • Östersund: sotilasleirit ja harjoitusalueet.

Päivitys klo 17. Verkkouutisten tämänpäiväisessä uutisartikkelissaan Kasperi Summanen panee merkille, että ”Ruotsin DCA-sopimuksessa ei puhuta sanaakaan ydinaseista”. Mukana on kuitenkin kryptinen maininta ”tietyntyyppisistä aseista”, hän lisää Yhdysvaltalaisen ydinasjärjestelmien asiantuntijan, Hans Kristensenin kommentteja siteeraten.

Teksti: MB